Minä olen pitäis-ihminen. Hirveän paljon on asioita, jotka odottavat tekemistä. Osa on odottanut pitempään, osa vasta hetken. Pitempään odottaneiden kohdalla aika vaihtelee kuukausista vuosiin. Toistaiseksi en ole keksinyt sitä keinoa, mikä saisi minut nopeammin tuumasta toimeen. Sitten kun inspis iskee, niin sitten alkaa tapahtumaan, mutta ei niille asioille, jotka ovat jo valmiiksi pitäis-listalla, vaan kokonaan uusille ideoille, jotka pitää toteuttaa heti. Lopulta, kun inspis on ohi, pitäis-lista on entistä pitempi. Mistä päästään toiseen ongelmaani, asioiden tekeminen loppuun saakka.

Mutta minkäs teet, kun pää kuhisee ideoita ja ajatuksia. Haaveita, toiveita ja aikomuksia. Tähän olis kiva tehdä… Mää mietin, miltä näyttäis, jos… Tämmönen sopis meille tosi hyvin… Ois ihanaa tehdä… Mitähän tästä vois tehdä… Mä ajattelin… Sitten kun…  Kuulostaako tutulta? Mitä tämä oikeesti on? Luovuutta? Luovaa hulluutta? Laiskuutta? Vai yksinkertaisesti vain aikaansaamattomuutta? Meniskö tää jonkun kirjainyhdistelmän alle? Jos tälle onkin olemassa jokin diagnoosi?

Joka kerta, kun ajattelen pitäis-listaa, päätän, etten aloita mitään uutta, ennen kuin entiset on tehty loppuun. Tai sitten hävitetty toivottomina tapauksina, johon kuuluu mukaan ajatus, mitä mä oikeen ajattelin…? Kuvittelinko oikeesti…?

Mut aikuisten oikeesti. Mun pitäis viikata pyykit, tyhjentää tiskikone, raivata pari puskaa pihalta ja mitä mä teen? Istun kirjoittamassa kahvikuppi vieressä. Korvaavan toiminnan keksimisessä olen mestari. Eikä siihen kuulu yhtään asiaa pitäis-listalta.

Järvellä on selkärankaa...