Kuopuksen ottama kuva. Aikas hyvin sattunu, vai mitä?

Opiskelutahti on tosiaan tiukempi kuin viime vuonna. Välillä tuntuu, että vuorokauden tunnit tai viikon päivät eivät yksinkertaisesti vain riitä kaikkiin vaadittaviin tehtäviin. Toistaiseksi olen suurin piirtein ajan tasalla tämän vuoden jutuista, mitä nyt yhden kurssin läpipääsy vaatii ylimääräisen kirjoitustehtävän ja toisen kurssin tentti jäi käymättä. Viime vuoden opintoja yritän parhaani mukaan parsia tässä sivussa samalla. Huonolla menestyksellä. Yksi uusintatentti ei mennyt läpi ja toinen oli pakko perua. Yhtä kurssia suoritan nyt uunituoreiden opiskelijoiden kanssa. Olisi niin helppoa, jos voisi keskittyä vain ja ainoastaan opiskeluun, eikä olisi muuta elämää. Mutta kun on muutakin elämää ja erittäin raskasta ja vaativaa sellaista, niin aina kun panostat kunnolla johonkin, se on jostain toisesta asiasta pois.

En tiedä, miten käy, kun X:n ja minun väliset asiat saadaan päätökseen, toivottavasti pian. Iskeekö sitten jonkinlainen uupumus? Voiko ja uskaltaako sitten laskea suojaukset alas? Onko varmaa, että sitten ei enää puukko tule selkään? Myönnän, että olen tosi väsynyt jo tähän koko touhuun. Avioeroprosessi on tosi raskasta käydä läpi "yksin". On minulla perhe, ystävät ja sukulaiset tukenani, mutta siltikin joudun käymään kaikkein kipeimmät asiat yksin läpi. X ei halua auttaa siinä prosessissa. Mikä ei tosin pitäisi olla edes yllätys.

Erilaiset flunssat ja influenssat riehuu. Itelläni kuume sahaa taas. On kuumeettomia päiviä ja on päiviä, kuten tänään, jolloin herään horkassa täristen. Lisäksi kurkku on kipeä ja ensi viikolla kuvataan pari-kolme viikkoa kipeänä ollut jalkapöytä. Mahdollisesti rasitusmurtuma tai jotain. Kuopus hyppäsi sen päälle ja minulta pääsi kunnon kivun kiljaisu eli kyseessä ei tosiaankaan ole luulotautia. Ei auta tukisiteet eikä kipulääkkeet. Pidän peukkuja, että röntgen paljastaa, mikä vikana. Viikon päästä aletaan riskiryhmään kuuluvia rokottamaan ja pitänee minunkin kiltisti mennä piikille.