Kyllä, minä voin sanoa, että olen invalidi. Sen tietävät kaikki lähelläni olevat ihmiset ja monet muutkin. Tuiki tuntemattomat sitä eivät tiedä, mutta se ei tarkoita sitä, että heillä on oikeus tulla arvostelemaan minua siitä miltä näytän tai pikemminkin miltä en näytä.

Kyllä, minulla on P-lupa, jolla saa pysäköidä invapaikoille. Tarvitsen sitä, siitäkin huolimatta, että en siltä välttämättä näytä. Lupaläpyskän hinta on kova: terveys loppuiäksi, kaksi kertaa kuoleman portilla kolkuttelemassa, avioliitto, ammatti, työpaikka jne. Jos olet valmis maksamaan saman hinnan, olen valmis myymään oman P-lupani.

Kateusko pistää ihmiset kommentoimaan lupaani pysäköidä lähelle esim. kaupan ovea? Antaako omin jaloin kävely luvan sanoa jotain, mikä loukkaa minua? Sanavarastoni kyllä sisältää hyviä ”vastaiskuja”, mutta niiden käyttäminen ei saa mieltäni paremmaksi. Pikemminkin siitä seuraa kaksinkertainen syyllisyyden tunne. En halua loukata toisia ihmisiä tietoisesti. Valitettavasti luonteeni ei aina anna myöten, että nielisin kiltisti kaiken, mitä ventovieraat ihmiset minulle sanovat. Silloin on teräviä sanoja luvassa, joten pitäkää se mielessä kun seuraavan kerran haluatte kommentoida autoni ikkunalla olevaa lupaa pysäköidä.

Jos asia oikeasti niin paljon kiinnostaa, ettei suuta voi pitää kiinni, niin kysykää ihan asiallisesti. Varmasti saatte asiallisen vastauksen.