Viime päivinä on ollut surullista lukea Kebnekaisen vaatimista ihmisuhreista. Jotenkin tuntuu niin hullulta, että ihmishenkiä on menetetty siellä, kun itsekin olen Kebnekaisen huipulla käynyt. Kieltämättä välillä pelotti, kun katsoi syviä rotkoja ja pudotuksia, joiden pohjaa ei nähnyt. Näkymät olivat pelottavia ja samaan aikaan kiehtovia. Luonnon ihmeitä. Mikäli muisti ei pahasti petä, ehdimme olla vajaan puoli tuntia huipulla, kun säätila muuttui sateiseksi ja katsoimme viisaammaksi lähteä pikimmiten paluumatkalle. Kivikot olivat hankalakulkuisia kuivinakin, saatikka sitten sateen kastelemina.

Kaikenkaikkiaan reissu oli kyllä ikimuistoinen. Viimeisten metrien matkalla huipulle, lumessa tarpoen, päätin kyllä että se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta kun Kebnekaisen valloittaisin.

Matkalla huipulta alas. Tulossa oleva säätilan muutos aika selkeästi havaittavissa.