1242144458_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sammakkoprojekti on lopuillaan. Loppujen lopuksi meidän oman "Marttakerhon" avustuksella teimme yhteensä 25 sammakkopukua Pessiin ja Illusiaan. Vielä on edessä yksi pöllön puku. Tuntuu vähältä 25:n sammakon jälkeen. Vieläkin näen sammakoita joka puolella. Tänään tuli postista kirjekin, jossa oli postimerkissä iso sammakko ;-) No frogs for a while, thank you! Oli ihana todeta, kuinka ihmiset viitsivät vaivautua tulemaan mukaan työn touhuun, vaikka heidän omat lapsensa eivät ole edes esityksessä mukana. Melkoista yhteisöllisyyttä! Kiitoksia on koululta päin tullut ja välitetään niitä näin blogin välityksellä vielä eteenpäin, kaikille mukana olleille.

Tenttiviikko on meneillään. 3 tenttiä on takanapäin ja täytyy myöntää, että minulla on erittäin vahva epäilys kahden tulevan hylättynä takaisin. Lukuhommat sitten jäivät. Motivaatio on mitä on ja keskittymiskyky täysin kateissa. Varastin hetken aikaa lapsuudenaikaiselle kiiltokuvaharrastukselleni. Mutta vain hetken, enempään en jaksanut keskittyä. Eli ensimmäinen opiskeluvuosi on lopuillaan ja sitten alkaakin kesäkurssit. Jos muutaman opintopisteen saisi vielä haalittua kasaan, ennen kesäloman alkua. Voisi joskus valmistuakin ja toivottavasti päästä vielä töihinkin.

Olemme suunnitelleet tapaavamme kesällä. Minä ja lapseni, sisareni perheensä kanssa ja meidän kauan salassa ollut velipuoli lapsineen. Siitä tulee varmasti jännittävä päivä kaikille. Itse ainakin odotan tapaamista kovasti, kuten myös lapset. He haluavat tutustua uuteen serkkuun. Tavallaan voisi ajatella, että vaikka perheeni hajosi, se myös korjaantui. Siitä on puuttunut palanen, josta en ole edes tiennyt ja nyt se palanen on liittymässä paikoilleen. Kuka tietää, minkälaiseksi tämä suhde tulee muotoutumaan? Aika näyttää.

Tänään toivotin tulevalle X:lle hyvää loppuelämää. Enää ei mene kauaa, kun voin lyhentää kutsumanimen pelkäksi X:ksi. Asioita jäi selvittämättä. Niitä jäi myös sopimatta. Mutta jälleen kerran työt menivät kaiken edelle. Nyt saa minun puolesta olla. Turha minun on yksin yrittää taistella ja sopia asioita, kun toinen ei suostu edes vastaamaan kysymyksiin. Edelleenkin minua harmittaa suunnattomasti, että asiat piti sitten loppujen lopuksi päättää tällä tavalla. Ei jäänyt edes kunnioitusta tai arvostusta toista ihmistä kohtaan, ainakaan minulle. Toistaiseksi en ole voinut edes kiittää menneistä vuosista, koska en tiedä, mikä osa niistä on totta ja mikä ei. Ainoa asia, mistä voin kiitoksen sanan lausua on lapset.

Edessä on sitten uusi elämä ja uudet kuviot, kuten tatuoitu nilkkani muistuttaa. Ruvet alkaa irtoamaan, eikä nilkka enää ole niin arka kuin aiemmin.

Mielenkiinnolla seuraan millaisiksi ihmissuhteeni muodostuvat / muuttuvat tästä eteenpäin. Osasta tiedän jo nyt, että ne eivät muutu, osasta taas tiedän, että ne varmasti muuttuu. Sitten on vielä olemassa se osa, josta en osaa sanoa etukäteen ollenkaan. Jälleen aika on avainasemassa.

1242146229_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

On taas se aika vuodesta, jolloin viherpeukaloa alkaa syyhyttämään. Suunnitelmia on tehty vaikka minkälaisia, vielä kun saisi niitä toteutettua. Naapureiden kanssa pitäisi sopia tonttien välisistä aidoista. Australiassa tuli aikoinaan vastaan kaktusaita pihalle, jolla oli paljon sitruunapuita. On varmasti tehokas pitämään luvattomat kulkijat poissa. Mitähän naapurit tuumaisi, jos ehdottaisi aitakasveiksi kaktuksia? Ei taida ilmasto olla lämmennyt tarpeeksi sille näillä leveysasteilla...

Parvekkeelle laitoin kukkia laatikoihin. Varmuuden vuoksi piti laatikot ruuvien lisäksi kiinnittää vielä nippusiteilläkin kaiteeseen. Vaikuttivat jotenkin niin heppoisilta, enkä halua, että kukaan saa isoa kukkalaatikkoa päähänsä alapuolella. Etupihan kötöstyksestä nousevat tulppaanit kasvavat mukavaa vauhtia. Samoin muut sinne istutetut sipulikukat. En vain muista, mitä sinne syksyllä pistin, tulppaanien lisäksi :-)