Tai edes Suomen kartalle...

Keijukainen (kirjaimellisesti) on ollut hipi hiljaa jo tosi pitkään. On tullut aika päästää se taas ääneen.

Myllerrystä ja muutosta on elämään mahtunut. Suuntaan ja toiseen jos kolmanteenkin. Aina se vain jatkuu eteenpäin, vaikka mitä tulisi eteen. Kyllä se välillä hämmästyttää ja kummastuttaa isompaakin kulkijaa. Eihän tässä edes tiedä, mistä aloittaisi tai mistä jatkaisi.

Viralliset paperit sain toukokuussa kouraani ja tänä syksynä siirryin työelämään. En tosin keväisten suunnitelmien mukaan, vaan toista kautta ja eri paikkaan. Jälleen totuttautuminen työrytmiin, mikä aiheuttaa näin alkuun melkoista väsymystä, mutta en valita. Olen tyytyväinen. Enemmänkin.

Kesä tuli yllättäen ja nautin aivan täysillä alkukesän helteistä. Ensimmäistä kertaa minusta ei tuntunut, että on jo liian kuuma. Kesän suunnitelmat sitten menivätkin lähestulkoon kaikki päin mäntyä tai jotakin vielä isompaa puuta. Terveys petti. Myosiitilla ei ollut minkäänlaista osuutta asiaan. Ongelman muodosti alavatsa tulehduspesäkkeineen, joissa mukana myös useimmille antibiooteille resistentti bakteeri. Kolme viikkoa makasin kaiken kaikkiaan sairaalassa. Heti kättelyssä oli jo tiedossa, että ilman leikkausta en selviäisi. Se tehtiin ja aikani toivuttuani siitä, pääsin kotiinkin. Kaikki kesä- ja lomasuunnitelmat sai unohtaa. Ei puhettakaan, että ne olisivat onnistuneet. Huolen tilalle iski kova pettymys. Niin minulle, kuin lapsillekin. Mutta minkäs teet? Maailma jatkaa pyörimistään, vaikka oma elämäsi hetkeksi pysähtyisikin. Asiat eivät pysähdy odottamaan, että sinäkin taas jatkat eteenpäin.

Siinä se kesä sitten menikin ja yhtä yllättäen edessä oli syksy. Koulut alkoivat ja minulla työt. Uuteen rytmiin sopeutumista koko perheellä. Totuttelemme vieläkin. Mutta jos terveys mahan kohdalla pettikin, myosiitin kohdalla on tullut positiivisia uutisia. Lääkärini hämmästeli suureen ääneen, että koko aikana labrani eivät ole olleet niin hyviä kuin nyt. En ole edes aneeminen. Yhtään. Liian laiha vain. Kesä vei 10 kg, eikä toistaiseksi takaisin ole ilmestynyt kolmea kiloa enempää. En osaa olla näin luiseva laiheliini. Aina olen ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen ja nyt tilanne on täysin päinvastainen. Nyt haluan lisää lihaa luitteni päälle. Jenkkakahvatkin olisivat tervetulleita pitämään huolen, etteivät housut valahda yhtäkkiä nilkkoihin ;-)