Mistähän se johtuu, että joulun odotus tuntui lapsena ikuisuudelta ja nyt vähän vanhempana huomaa yhtäkkiä, että joulu on nyt? Enkä edes muista huomanneeni, missä kohtaa se muutos tapahtui. Tämä joulu tulee kuitenkin olemaan erilainen kuin koskaan aiemmin, useastakin syystä. Lasten isä ei ole kanssamme joulua viettämässä, velipuoleni perheineen taas on, kuten muutkin perheeni jäsenet ja sukulaiset. Odotan itsekin joulua, ihmisten takia. Olen kuitenkin todella onnellisessa asemassa, että minulla on välittäviä ihmisiä ympärilläni ja minulle on tärkeää, että saan viettää joulun heidän kanssaan.

Oman pienen lisänsä jouluun tuo sairaanhoitajat, jotka jatkavat kulkemistaan kolmesti päivässä antibioottia laittamassa. Kävin kontrollissa, itse asiassa kolmessa eri kontrollissa samana päivänä. Miten sattuikin ajat osumaan niin? Iv-antibiootti jatkuu vuodenvaihteen yli ja sitten siirrytään tabletteihin. Tarkoitus on nyt saada tulehdustilanne rauhoittumaan kunnolla. On se rauhoittunutkin, mutta vatsa kurluttaa antibioottien voimasta, eikä yhteistä säveltä ole löytynyt, milloin tyhjennysharjoitukset olisivat ohi ;-) Kuten X, vatsakaan ei ymmärrä mitä eroa on neuvottelulla ja sanelulla...

Vatsan tilanteesta vielä sen verran, että leikkauspöytä odottaa. Siitä ei päästä mihinkään ja se on asia, jota en juuri nyt halua edes ajatella. Siihen liittyy pelkoja edellisen leikkauksen jälkeisestä ajasta ja paljon asioita, jotka pistävät miettimään ja myöskin luopumista haaveista, mahdollisuuksista. Surutyötä. Mutta leikkausta ei tehdä ennenkuin infektiot ovat ohi ja olen ns. terve, ellei ole pakko. Tunnen itseni kyllä huomattavasti terveemmäksi, kun pääsin kotiympäristöön, mutta kroppa aina välillä muistuttaa, että olen edelleen toipilas. Takana on pitkä ja vaikea jakso fyysisine ja psyykkisine kipuineen. Polymyosiitti ei varsinaisesti ole aktivoitunut, mutta kurkistelee aina välillä, missä mennään. Lihasvoimat ovat heikentyneet ja jaksaminen on lyhytkestoisempaa. Mutta molemmat ovat kohenemaan päin. Hyviä kuntouttajia ovat lapset ja kaksikerroksinen talo.

Tein päätöksen, että ensi vuonna alan kyllä taistelemaan kaupungin kanssa siivoojasta, joka kävisi tekemässä raskaimmat työt. Tähän mennessä kaikki vastaukset ovat olleet kielteisiä, mutta ensi vuonna pistän kovan kovaa vasten ja toivottavasti se tuottaa tulosta. Kun ajattelee minunkin tilannettani, niin sanon vain, että kaupunki on todella surkeasti tullut apuun millään saralla. Käytännössä ei ollenkaan.

X-rintamalta ei uutta raportoitavaa. Pientä kahnausta aina silloin tällöin, jonka seurauksena aina seuraavana päivänä herään kuumeessa. Psykosomaattista, kyllä. Sen verran voisin mainita, että juristi on edelleen kuviossa mukana ja ensi viikolla selviää, voidaanko vetää nimet papereihin vai lähteekö asiat kokonaan eri linjalle. En mieti sitäkään nyt.

Tulee ihan Scarlett O´Hara mieleen kun luen kirjoittamaani :-)  Tuulen viemää kuuluukin lemppareideni kärkeen.

Sain joululahjaksi ihanan muumion, joka ei pidä ahdasmielisistä valittajista. Siis en malttanu odottaa aattoon asti, vaan revin paketin auki heti. Nyt muumio killuu laukussani ja kulkee mukanani. Veljeni sanoja lainatakseni, se lisää katu-uskottavuuttani, varsinkin kesällä kun voi kulkea taas nilkat paljaina ja tatuointi näkyvissä ;-P

Jouluvalmistelut ovat käynnissä. No, ainakin aloitettu. Päässä kuhisee vaikka mitä, mutta joku kumman saamattomuus vaivaa. En kertakaikkiaan tahdo saada aikaan murto-osaakaan siitä, mitä haluaisin. Myönnän osan olevan sitä, että yksinkertaisesti päässäni on aivan liian pitkä lista kaikesta tehtävästä. Välttämättömin saa riittää. Ehkä tavoittelen liikaa täydellisyyttä, ainakin mielessäni, mutta koska käytännössä se ei ole mahdollista, hyväksyn elämän realiteetit ja menen sen mukaan päivä kerrallaan eteenpäin.