Nyt, kun en sen kummemmin toivonut itselleni lomaa tai edes hetken vapaata, sain sitä. Ja vieläpä ihan oikeasti. Viime vuosina vastaavat toiveet ovat vieneet minut sairaalan petiin, vaan ei tällä kertaa. Nyt suuntana oli etelä. Reissu oli minulle LOMAA. Samalla kertaa sain myös vertaistukea toisilta saman harvinaisen sairauden omistajilta, mikä sekin teki terää. Ihana nähdä niitä ihmisiä livenä pitkästä aikaa. Ohjelmaa oli monenlaista ja en ole aikoihin herkutellut niin ihanilla ruuilla, että kuola valuu vieläkin, kun muistelen valkosipulikeittoa, aurajuustohärkää.... NAM!!! Sääliksi kyllä kävi ystäväparkaa, joka joutui öisin kuuntelemaan minun vienoa kuorsaustani, joka ei vaiennut, vaikka nukuin vatsallani. Kaveri yritti saada minut lopettamaan koputtamalla pöytään, ja mitä minä tein? Sanoin, että Sisään!

Tämäkin esiintyjä kuului lomaohjelmistoon parvekkeella, terassilla jne. Sanotaan, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa, joten tässä sitten se yksi kuva, joka kertoo Madonna-illan meiningistä varmaan parhaiten. :-)

 

Ohjelmistoon sattui vielä yllättäen venereissu tarjolle ja minullehan ei tarvitse kuin se pelkkä merituuli, jotta sielu lepää ja aivot tuulettuvat. Ei tarvitse edes narikkaan laittaa. Kävelyä tuli harrastettua juuri sopivasti, että välillä ihmettelin, miten voi sääriLUUT olla niin älyttömän kipeät? Tai ainakin siltä se tuntui ja hidasti minun kulkua. Aurinko paahtoi kivasti ja "sweat head club" pysyi aktiivisena. Samalla tuli hieman käräytettyä naamaa ja olkapäitä. Kerrankos sitä kesässä.

Huomaa, että Helsingissä tulee pimeää paljon aikaisemmin kuin täällä. Auringonlasku oli upeaa seurattavaa.

  

No, ihan ilman kommelluksia ei viikko sujunut. Venereissulla meidät pysäytti poliisit ja sakkolapun kouraansa sai henkilö, joka ei eläissään ole saanut edes parkkisakkoja (eli se en siis ollut minä ;-)). Kotimatkalla junassa taas tuli ylimääräinen pysäys, kun poliisit poistivat joitakin häiriköitä junasta (minä olin ihan kiltisti). Virkavalta on ollut lähietäisyydellä viime aikoina.

Jos jonkinlaisen yhteenvedon vetäisin viikosta, niin sanoisin, että onnistunut. Minä, joka olen aina ollut anti-Helsinki-tyyppi, sain nyt nähdä aimo annoksen sitä positiivista puolta ja vaikkei kaupunki edelleenkään vedä puoleensa niin, että voisin edes harkita sinne muuttoa, voinen kuitenkin jättää anti-etuliitteen pois. Tästä eteenpäin matkustan ihan eri mielellä stadiin ;-)

Ja onhan sielläpäin myös Mikki Hiiri Minninsä ja Eka Vekaran kanssa. Mikki ja Minni tuli tavattua ja oli jälleen puheliasta ja hauskaa. Aika vain loppui taas kerran kesken. Onkohan sitä ikinä tarpeeksi?

Tällä reissulla tapasin paljon uusia ihmisiä ja huomasin, että ehkä jonain päivänä voin oikeasti uskoa siihen, että maailmassa on luotettaviakin ihmisiä, joita ehkä voi jopa rakastaa, kun se eteen tulee. En tiedä. Aika on ainoa, joka voi sen näyttää. Mutta se täytyy sanoa, että maisemanvaihdos teki terää ja tuli juuri oikeaan saumaan.

Olen myös nauttinut täysillä siitä, että voin olla oma itseni. Kukaan ei arvostele vieressä tai sano juuri ne oikeat sanat, joilla saa mieleni pahoitettua, vaikkei muka sitä tarkoita. Voin tehdä asioita, joita en ole voinut aikoihin tehdä. Esimerkiksi voin ajaa autoa ilman hermostuttavaa suurennuslasia vieressä. Yksinkertaisesti: voin nauttia elämästä omana itsenäni, ilman syyllisyyttä tai katumusta. Voin kulkea pää pystyssä, ansaitusti.

Kyllä! Loma teki hyvää myös tämän kurpan itsetunnolle, varsinkin kun opiskelulistaan piti lisätä se yksi hylsy lisää. Loppuviikosta olisi tentti ja kirjan lukeminen ei kertakaikkiaan etene.