Paljonko ihmisellä oikein voi kyyneliä muodostua? Eikö ne koskaan lopu? Eikö aivoissa ole työnjohtajaa, joka välillä sanoisi, että nyt pidetään tuotantokatkos? En pistäisi yhtään pahitteeksi. En jaksaisi enää itkeä, varsinkaan kun en aina voi olla varma, missä se itku yhtäkkiä iskee päälle ja jos se iskee paniikinomaisesti en saa sitä helpolla loppumaan.

Tänään on ollut aivan hirveä päivä. En edes ole tajunnut kuinka jumissa ja kipeät niska ja hartiani ovat. En ennenkuin naapuri sanoi asiasta. Katsoimme kelloa seinällä ja hänen vain kääntäessä päätään, minä käänsin puoli yläkroppaa. Sitten vasta tajusin, että tosiaan paikat on kipeät ja jumissa. Niin ne psyykkiset kivut vie huomion fyysisiltä.

Kyllä se herätys tuli sitten muutenkin. Kuume nousi ja kun itseäni kuulostelin, löysin lisää kipeitä lihaksia. Pahimpana reisilihakset ja hartiat. Sain jälleen puhuttua itseni labraan verikokeeseen ja CK oli normaali (onneksi) mutta CRP oli noussut 54:ään. Perjantaina on sitten ihan suunnitelmien mukainen labrakäynti, joten silloin näkee sopivasti, onko muutoksia tapahtunut ja mihin suuntaan. Buranan voimalla lähdin kuitenkin ratkomaan matematiikan salaista ja käsittämätöntä maailmaa.

Viime päivien stressi on ollut kyllä kova, että en toisaalta yhtään ihmettele jos polymyosiitti nyt päättää alkaa riehumaan myöskin. Nyt on kyllä vahvasti sellainen olo, että en kestä edes ajatusta kortisonin nostosta. Lääkäreiden on pakko keksiä jotain muuta. Haluan välillä nähdä tutut kasvot peilistä ja mahtua entisiin vaatteisiini. En halua turvota taas lisää. Elimistöni on jo niin sekaisin kortisonin sivuvaikutuksista, etten halua niitä yhtään lisää.

Jospa tämä olisikin vain tavallista flunssaa tai jotain. Sitä toiveajattelua yritän ylläpitää, vaikka lihaskivut muistuttavat koko ajan muusta.