...ja unohdamme kaikki ne askeleet, jotka on täytynyt ottaa taaksepäin vain siksi, että voin astua sen yhden pienen askeleen eteenpäin. Samalla on tullut otettua myös muutamia sivuaskelia.

Perjantai 12.12. lopetetaan Cymevene-tiputus ja samalla poistetaan koko katetri kutittamasta kaulaa. Verikokeet näyttivät sillä saralla, että sytomegalovirus hävisi tämän ottelun. Nyt sitten ainoa kiusaleenkappale (jos joku ihmettelee tätä sanaa, niin se on esikoiseni peruja...) on tämä ärsyttävä räkätauti. Peukut pystyyn, että muut sairastelut on tältä erää ohi. Toki toipumiseen menee vielä aikaa, mutta kun nyt ei tulisi mitään uusia ylläreitä. Hb ei ole vielä lähtenyt nousuun, rautalisästä huolimatta. Alle satasen lukemissa edelleen.

Yksi tärkeä tentti takana. En osaa yhtään edes arvioida miten se meni. Läpi toivoakseni. Kun kuulin, että puolet ajasta oli kulunut, iski paniikki tajutessani, että minulla oli about 2/3 tehtävistä tekemättä. Lopulta menin ihan sekaisin ja päästä katosi ne viimeisetkin tiedonrippeet, mitkä siellä oli ollut. Ja minä onneton olin käyttänyt vastauspaperia suttupaperina. Oikea suttupaperi oli putipuhtaana siinä vieressä. No, jos se meni ihan penkin alle, niin voihan sen uusia.

Opiskeluista lisää. Toinenkin aine on nyt sitten ensi vuonna uudelleen suoritettavien listalla. Olisin sen toki voinut yrittää tenttimällä päästä läpi, mutta mieluummin minä kuuntelen luennotkin, jotta oon edes vähän kärryillä mistä on kyse. On sitten helpompi valmistautua aikanaan tenttiinkin. Muuten ei harmittaisi tuo suorituksen siirtyminen eteenpäin, mutta kun kyseessä on pakollinen aine. Enkä halua aikanaan valmistua surkeilla papereilla. Vähän kunnianhimoa!