Nyt alkaisi jo riittämään nämä jatkuvat käänteet suuntaan jos toiseen ja vielä kolmanteenkin. Lähes vuosi on mennyt ihan vain selviytymisessä. Sairastamista ja vastoinkäymisiä ja yllätyksiä milloin minkäkin nurkan takaa. Leikkauspöytä todennäköisesti vielä odottaa edessäpäin ja nyt opiskelun taas alettua, eri tahot ovat taas milloin mitäkin lappua vailla ja vaikeuttavat toiminnallaan talouden hallintaani. Uusintatentit odottaa. Erostakaan en ole vielä päässyt eroon, vaan taistelu jatkuu silläkin saralla. Eli vieläkään en voi huokaista.

Nyt voin sanoa, että ajatukseni ovat viime päivinä paljon pyörineet oman napani ympärillä. Kirjaimellisesti. Vatsan tulehdus uusiutui ja kipu oli lähes sietämätön. Jälleen osastolle ja antibiootteja suoneen. Verisuonet eivät suotuneet oikein yhteistyöhön. Päivystyksessä hoitaja ei onnistunut saamaan kuin lasten kanyylin paikoilleen. Seuraavana aamuna ei verikokeen ottajalta onnistunut näytteenotto, useasta yrityksestä huolimatta. Pistäjä vaihtoon ja putkilot saatiin täyteen. Täytyy myöntää, että neulakammo ei ollut kaukana. Kanyylit olivat käytännössä kertakäyttöisiä ja jatkuva vaihto ja suonen hakeminen alkoi käydä hermoille. Vieläkin käsivarteni ovat karmeaa katseltavaa. Täynnä mustelmia ja pistosten jälkiä, kyynärpäistä rystysiin. Sopivat ainakin yhteen kinttujeni kanssa, jotka myös ovat ihan mustelmilla. Lääkkeiden takia. Myosiitti, kuten sen hoitoon käytettävät lääkkeetkin lisäävät riskiä sairastua syöpään. Se ajatus on käynyt mielessä useampaan otteeseen, kun tiedän, että vatsassani kaikki ei ole kunnossa.

X:n reaktio kieltämättä kolahti, vaikka osasin siihen varautua. Ilmoitin tilannemuutoksesta ja kysyin voiko hoitaa lapset? X uhosi puhelimessa, että peruu vaikka työreissunsa, jos tarve vaatii. No, se tuli vähän liian nopeasti sanottua. Samantien oli jo hälytetty apuvoimia, jotta reissuun voi lähteä. X kun on itselleen aina nro 1. Se, mikä kolahti, oli ettei edes vaivautunut kysymään, mikä oli sairaalassa oloni syy. Näin on käynyt aiemminkin ja kyllä se pahalta tuntui. Välittämistä? Lapsille kun soitin ja kerroin tilanteen, ja sana meni eteenpäin, X kuulosti hämmästyneeltä, etten ollutkaan polymyosiitin takia sairaalassa. Oliko suunnitelmissa sairauden kääntäminen minua vastaan?

Ihmetyttää myös, miksi X on useasti sanonut, että haluaisi meidän pystyvän olevan ystäviä. Ystävät ovat yleensä kiinnostuneita asioistasi ja valmiita tukemaan tarvittaessa. Olenkin miettinyt, että X haluaa minun olevan ystävä hänelle, mutta ei itse osaa olla ystävä minulle. Joskus tuntuu muutenkin, että se ihminen on täynnä asioita, joita ei itsekään tajua tai pysty myöntämään / tunnustamaan / käsittelemään edes itselleen saatikka muille. Sen asian yritän hyväksyä, että selitystä tai tunnustusta en tule koskaan saamaan. En tule koskaan tietämään sitä oikeaa syytä, miksi X teki kuten teki. Olen paljon pohtinut asioita ja puhunut niistä. Pyöritellyt ja analysoinut. Suuntaan jos toiseenkin. Ehkä välillä liikaakin. Toisaalta, kaikki tuntemani tunteet on käytävä läpi, jos haluan elämässä eteenpäin. Siksi en ole väkisin yrittänyt estää itseäni tuntemasta erilaisia tunteita. Kunhan kaikki asiat saadaan lopullisesti sovittua, sitten voin keskittyä omaan elämääni lasteni kanssa.