Äidin sydän on taas ollut lujilla. Ensimmäistä kertaa kuopus ilmaisi sanoin, mitä mieltä on tästä tilanteesta. Nukkumaan meno viivästyi ja kello oli varmaan jo lähempänä yhtätoista kun poikaa laitoin nukkumaan. Yhtäkkiä tämä kysyi kiukkuisena, että milloinka täällä oikein olette te molemmat aikuiset yhtäaikaa? Häkellyin ja hetken tuumattuani vastasin, että valitettavasti ei milloinkaan. Tuumailuni aikana kuopus oli jo ehtinyt nukahtaa, eikä vastaukseni mennyt enää kuuleviin korviin.

Äidin sirpaleiseen sydämeen tuli uusi särö tämän kommentin myötä. Kuinkahan suuria traumoja lapsille jää tästä?