Ukkosia on piisannu näilläkin seuduilla. Toistaiseksi ei ainakaan lähiympäristössä ole saanut pahoja tuhoja aikaan. Onneksi. On ollut lähes pelottavaa katsella hurjaa salamointia ja sitä, kuinka nopeasti tuli pimeys jyrinän kera. Tuli suorastaan fiilis, että oli sci fi -leffassa. Näki niin selkeästi mistä pimeys alkoi ja mihin se päättyi. Aika hurjaa! 

Sitten vähän kevyempää jyrinää :-)

Ompelukone on huollettu ja korjattu jo pari viikkoa sitten. Tänään sain sen vasta nostettua takaisin pöydälle omalle paikalleen. Ei tulisi minun ompeluista juuri mitään, jos ei olisi paikkaa, missä kone saa olla esillä koko ajan. Samasta syystä en varmaan ole tehnyt lasitöitä aikoihin. Kaikki välineet ovat laatikossa. Mieli kyllä tekisi alkaa taas pitkästä aikaa toteuttamaan itseä silläkin saralla.

Kortisoniannosta olen taas tiputtanut ja nyt kun aletaan lähestymään maagista 10 mg:n rajaa, on kropan tottuminenkin vienyt enemmän aikaa. Väsymys on myös jälleen iskenyt. Ironista kyllä, minulla on silti nukkumisvaikeuksia. Olen laskenut annosta hitaammin, kuin mitä alunperin oli puhe. Olen yrittänyt kuulostella omaa kroppaani, jotta en etenisi liian nopeasti. Tämä vaihe vaatii tosi paljon kärsivällisyyttä. Alle 10:n päiväannos on jo melkein näköpiirissä, mutta samalla on myös suuri riski, jos on liian nopea, että tauti suuttuu ja iskee päälle ja sitten koko homma alkaa taas alusta. Tavoite on koko ajan päästä eroon koko lääkkeestä. Tavoite, mitä en ole kertaakaan saavuttanut, vielä. Nyt alkoi myös eräänlainen testirumba. Katotaan missä mennään ja mietitään biologisten lääkkeiden mahdollisuutta.