Sairaalassa on taas tullut makoiltua. Menin päivystykseen hakemaan lääkettä kipeään kurkkuun, koska en pystynyt kunnolla edes nielemään. Kurkussa ei näkynyt mitään. Ei edes punoitusta. Selitä siinä sitten, että se on siitä huolimatta tosi kipeä, enkä ole luulosairas. CRP oli uudestaan noussut ja oli 85. Lääkärit etsivät tulehdusta, kun se ei kerran kurkussa ollut, eikä muita paikkoja ollut kipeänä. Mahasta se sitten löytyi ja tohtori sanoi liiankin tutun sanan - osastolle!

Eikun letkuihin ja antibiootit tippumaan. Taas. Tuntui tosi pöljältä, kun maha ei edes ollut kipeä. Selkä kyllä sitäkin enemmän, että heijastuiko se kipu sinne? Suurin vaikeus oli ilmoittaa lapsille, että äiti oli taas sairaalassa. Siinä kohtaa iski jonkin sortin väsymys. Tuntui, etten enää jaksa. En ehdi edellisestä episodista toipua, kun uusi jo iskee ja kipu on jossain muodossa läsnä koko ajan. Jos ei muuten, niin oksettavana olona. Antibiootit ovat kyllä tehokkaita ja tulehdus rauhoittuu koko ajan enemmän. Tehokkaasti ne pistävät vatsankin sekaisin.

Kotiin lähdöstä puhuttaessa sain kahdesti vastauksen - huomenna. Kolmatta huomista en enää kestänyt, joten onneksi tiputushoito saatiin järjestymään kotisairaalan kautta. Kolmesti päivässä käy hoitaja laittamassa antibiootin.

Pakostakin tulee jälleen mietittyä, minkä verran kaikesta sairastelusta on psykosomaattista?