Mikroautoilut on nyt ajettu tältä kesältä. Kestävyysajot oli viimeiset kisat meidän kohdalla. Voittoon oli hyvä päättää kausi :-)  Kun seurasi kisoja, niin olisi minulta jääny ajamatta. 45 min on pitkä aika vääntää rattia niin pienelle kuin isommallekin. Kestävyyttä se tosiaan vaatii ja hyvää kuntoa kaikin puolin. Esikoinen innoissaan jo suunnittelee ensi kautta :-)  Ja mikäli jotkut sitä miettii, niin ei, emme ole tekemässä pojastamme uutta Kimi Räikköstä. Ajaa saa niin kauan kuin itse haluaa ja siitä tykkää (ja rahoitusta riittää). Emme kulje kisasta toiseen ja ajata poikaa puoliväkisin. Itse saa päättää lähdetäänkö johonkin kisaamaan vai ei. Meillä tämä on vain harrastus.

Kortisonin tiputus on ollut tosi rankkaa. Rankempaa kuin aiemmin. Ilmeisesti elimistö potkii omaa tuotantoa käyntiin??? Tai ainakin yrittää. Akilleen kantapääni ovat älyttömän herkät ja vielä herkemmin kipeytyvät hyvistä kengistä huolimatta. Eilinen päivä jalkojen päällä ja illalla olisin voinut melkein huutaa kivusta. Onneksi on olemassa tehokkaita kipulääkkeitä. Aamuyöllä herään selkäkipuun, aamulla jalat ovat kipeät ja jäykät. Buranaa ja kävelyä niin alkaa pikkuhiljaa jalat vetristyä ja kipu kaikota. Sitten voikin taas touhuta päivän ihan rauhassa. Viime aikoina olen mietiskellyt, että voimatilanne taitaa pysyä suurinpiirtein tässä tilassa kuin nyt. Vaikka miten kävelee tasamaalla ja portaita, kunto ei kohene eikä kestävyyttä tule lisää. Hiki kyllä virtaa jo pelkästä yhden huoneen imuroinnista. Siinä olisikin jollekin fysioterapeutille tai tulevalle sellaiselle työsarkaa. Kuntouttaa myosiittipotilaita niin, että lihasvoima kasvaa ja kestävyyttä tulisi lisää. Minäkin olen sen tyypin ihminen, joka ei yksin kotona saa jumpattua alkua pitemmälle. Arkiliikunta lisäksi vie tehokkaasti energian ja Nukkumatti on muuttunut tehokkaaksi houkuttajaksi...

Kipu on ihmeellinen asia. Kun se on läsnä suurimman osan ajasta, siihen jollain lailla tottuu tai turtuu. Sitä ei lakkaa tuntemasta ja se ei lakkaa ärsyttämästä, mutta jotenkin siihen vain turtuu ja siitä ei jaksa välittää. Make sense?

Karting season is over. Yesterday was the last race for our son and he won it. Good way to end the season. He´s already planning the next summer :-) Karting has been a good hobby for him. He has enjoyed it and this is the first summer he has won a couple of races.

I have tapered pred and this time it has given me a hard time. I haven´t felt so much pain as I have these last couple of weeks. Of course my back is giving something extra for the pain. I´ll wait if things get easier and if not I´ll just have to raise pred back to 5 mg. Thought about checking my CK-level soon. I have stronger painkillers now. I wake up at night for back pain. In the morning my feet are stiff and they hurt. Walking around the house and pain meds helps me to get rid off it. Like yesterday, I was on my feet all day and in the evening my heals hurt so much I could´ve screamed. The pain is a strange thing. When it is present most of the time, you´ll get used to it, somehow. Or maybe getting used to it is a wrong way to describe it. You´ll get used to the pain being there. And then again you don´t. You know what I mean?

Like they say. What doesn´t kill you, makes you stronger.