Miten ja milloin minusta tuli puhelias? Puhun paljon. Jään suustani kiinni, milloin kenenkin kanssa. Eikä se puhe ole pelkästään minä, minä, minä... vaan se on paljon muutakin. Kaikkea mahdollista ja mahdotonta maan ja taivaan välillä.

Minut vaiennettiin 18 vuoden ajan. Minä annoin vaientaa itseni. Siinä tein tyhmästi. Tajuan sen nyt. Otanko nyt vahinkoa takaisin? Vai onko minulla jokin "virhe ohjelmoinnissa"?

En ole pelkästään kuulijaa vailla. Suurin osa puhumisestani on vuoropuhelua, johon tarvitaan kuuntelevia korvia. Myös omiani. Lisäksi kirjoitusmäärä lisääntyy koko ajan. Sanoja sataa niin paljon, että pelkkä puhuminen ei yksistään riitä.

Ehkä olen luonteeltani puhelias. En vain saanut olla oma itseni ja äkkiä kadotin minuuteni kokonaan. Nyt se alkaa pikkuhiljaa löytyä.

Tänään kyllä löysin itsestäni puolen, joka ei oikeastaan ole uusi. Kutsun sitä variksenpelättimeksi. Koulun penkillä pitää olla nyt jakson vaihduttua ahkerammin ja  aamulla tuli kiire, joten voitte kuvitella, miltä hiukset näyttävät herätessä, kun ne ovat olleet märät nukkumaan mennessä. Pahimmat töyhdöt ojennukseen ja menoksi. Laiha lohdutus oli, että voin ainakin toimia peilinä viimeisen päälle tälläytyneille nuorille opiskelijatovereille, jotka ilmestyvät aina paikalle viimeisen päälle tällättyinä. Minun rinnalla moni näyttää tosi huolitellulta. Tosin en jaksa moisesta asiasta kovin välittää, mutta olen ilmiön kuitenkin rekisteröinyt korvieni väliin, joten en liene ihan toivoton tapaus?