Heräsin aamulla tuttuun tärinään ja paleluun. Liian tuttuun. Tiesin heti, mistä oli kyse. Kuume nousi ja tärinästä päätellen vähän enemmänkin. Jaksaessani lopulta yhdentoista korvilla nousta ylös, pää tuntui paksulta ja olo oli mitä hehkein. Kuumemittari heitti lukemat 38,1 astetta. Olin kuin kynsille lyöty. Taas jotain. Eikö se vieläkään loppunut? Nyt sitten poskiontelotulehdus päällä ja antibioottikuuri, vaikka lehtijuttujen mukaan se ei nopeuta paranemista. Mutta eipä tuo ole itsestäänkään parantunut.

Alan vissiin tulla jonkin sortin tautipelkoiseksikin. Kuljetan käsien desinfiointiainetta mukana ja sitä on tullut ahkerasti käytettyäkin. Tämä ei ole ollenkaan tyypillistä minua. Olen myös syönyt ruisleivän päällä valkosipulinkynsiä niin, että varmaan haisee naapuriin asti. Valkosipulinhan pitäisi tehota flunssaan. Tämä on enemmän tyypillistä minua.

Eilen oli viimeinen koulupäivä ennen joululomaa. Hyvästä yrityksestä huolimatta, jäi osa vaadittavista tehtävistä vielä palauttamatta. Öiden tunnit yksinkertaisesti loppuivat kesken. (Perheelliset: kannattaa miettiä tarkkaan aloittaako opiskelemaan, kun kotona on pieniä lapsia. Jos haluaa joskus nukkuakin.) Nyt on kolmisen viikkoa aikaa tehdä loput rästiin jääneet tehtävät ja nukkua univelat pois. Ja jos vielä samalla paranisi jonkinlaiseen toimintakuntoon, niin se olisi enemmän kuin suotavaa.

Jotain iloistakin on tapahtunut. Ei meillä mutta muualla. Ystäväni on saanut suloisen, pikkuisen prinsessan. Onnea koko perheelle! Oli kuvissa niin ihastuttavan näköinen pikkuinen huulet mutrulla nukkumassa :-)

Tiedättekö mitä toivon joululta? Rauhaa, ympärille ihmisiä, joille kelpaan omana itsenäni ja keskustelutuokioita eri ihmisten kesken. Iloisia ja nauravia lapsia ja aikuisia. Vaadinko paljon?

....sopu on paljon mukavampaa.