Punaiselle ruksille mars! Valitusvirsi jatkuu...

Olen totaalisen lopussa. Henkisesti ainakin, eikä fyysisetkään voimavarat häävit ole. Lapsille kävimme ostamassa kenkiä kesää varten ja viidet parit onnistuimme löytämään. Nyt 2/3 lasten kenkäasiat on kunnossa. Yhdelle vielä pitää tehdä sama reissu. Vaikka emme käyneet kuin kahdessa kaupassa, olin aivan uupunut ja väsynyt kun pääsimme kotiin.

Tulevan X:n kanssa emme pääse asioista sopuun. On vaikea sopia mitään, kun toinen ei vastaa kysymyksiin (kyllä tai ei on ihan mahdoton tehtävä) ja puheisiin ei ole luottamista. Se syö voimia oikein olan takaa. Olenkin ajatellut jo suosiolla siirtää kaikki lakimiesten hoidettavaksi. En jaksa moista asioiden kiertelyä ja kaartelua enää. Jos totuus on noin vaikeaa, kaivakoon joku toinen sen esiin.

Tässä jäljelle jääneessä perheessä on salailut loppu. Kerroin lapsille, mikä on homman nimi ja missä ollaan menty ja missä mennään nyt. Toivon, että sillä saan helpotettua heidän käsittelyprosessiaan ja vähennettyä itsesyytöksiä. Olen itse vakaasti sitä mieltä, että totuus on aina parempi, vaikka se kipeää tekisikin. Enkä itse ainakaan halua kuulla jälkeenpäin syytöksiä, että miksi meille ei kerrottu?

Tietokone ja auto ovat pois tarkkailulistalta. Tietokone pelittää suurinpiirtein kuten pitääkin modeemin vaihdon jälkeen ja auto-ongelmakin selvisi. Joku suojapelti tai vastaava oli irronnut yhdestä kohtaa ja se oli isommalla prikalla korjattu. Tuli ihan feministi olo, kun ei auton korjaamiseenkaan tarvittu miestä. Pitäisköhän kesällä heittää rintsikat juhannuskokkoon? ;-P

Mutta muuten tuntuu, että en jaksa mitään. Olen ihan lopussa. En enää muista miltä tuntui tuntea jotain positiivista. En muista miltä tuntui kun pystyi luottamaan ihmisen sanaan. En jaksaisi tehdä mitään. Olen vuoroin nukkunut 10 h yöunia, vuoroin valvonut lähes koko yön. Jokaisen yhteenoton ja sopimisyrityksen jälkeen tai uuden paljastuksen myötä kuume nousee. Tänä aamuna viimeksi. Omiakin ongelmia olisi ratkottavana ihan riittämiin. Enkä edelleenkään tiedä, miten selvitän kaiken ja selviän kaikesta edes suurinpiirtein kunnialla. Haluaisin vain hautautua johonkin nurkkaan itkemään omaa tyhmyyttäni. Nyt en vain yksinkertaisesti jaksa.