Blogimaailmassa on kohdallani ollut hiljaiseloa, mutta todellisessa elämässä ei. Vuoristorataa on menty huimaa vauhtia ylös ja alas ja se on kieltämättä verottanut voimia. Voisin sanoa, että yksi polku on nyt kuljettu päähän asti ja siitä ei ole enää jatkoreittejä. Onneksi.

Ensimmäinen näytön paikka oli eksän kanssa oleminen samassa huoneessa. Jätän taustat kertomatta, koska kyseessä on tosi pitkä juttu. Oleellista asiassa on, että huomasin kuinka eri vaiheissa me olemme eroprosessin käsittelyssä. Minulle oli suorastaan shokki havaita, että eksä on edelleen siinä lähtöpisteessä, ainakin minun mielestäni. Aivan kuin mitään asioita ei olisi käsitelty lainkaan. Eksä suorastaan kihisi kiukusta (miksi???) ja ensimmäisen kerran mietin, olisiko käynyt kimppuun jos olisin ollut yksin? Ehkä on kuitenkin ollut minulle vain eduksi käydä asiat pohjamutia myöten läpi, niin raskasta hommaa kuin se onkin. Tunsin olevani tosi tasapainoinen enkä lähtenyt provosointeihin mukaan.

Toinen näytön paikka oli vertaistapaamisessa muiden myosiitti-ihmisten kanssa. Oli tosi ihana nähdä tuttuja kasvoja, joita en ollut nähnyt aikoihin. Tilaisuus oli minulle näytön paikka, koska olin paikalla puhujan roolissa. Esiintymiskokemusta ei tälle syksylle ole vielä ehtinyt kertyä, niin jännitysmomenttikin oli aika korkealla. Mutta koska puheenaihe oli minulle erittäin tärkeä asia; vertaistuki, sekä sairaskertomusprojektimme, niin äkkiä se jännitys meni ohi ja juttu luisti. Kysymyksiä tuli mukavasti ja keskustelua aiheesta muutenkin. Mikä hauskinta (ainakin minusta), minut piti vähän keskeyttää tyyliin: ei ole koko päivää aikaa... :-D Itse sain tästä tilaisuudesta paljon irti ja toivottavasti sain myös annettua jotain muillekin. Kivaa oli ja se on pääasia.

Kyseisestä tilaisuudesta vielä sen verran, että koska se pidettiin Hämeenlinnassa, matkustin sinne junalla. Ihan ongelmitta ei tällaiset matkat suju, se on varmaa.  Herätys klo 4 aamulla ja puhelin alkoi temppuilemaan, kun yritin tilata taksia. Onneksi se sitten suostui yhteistyöhön, ettei tarvinnu lähteä naapureita herättämään taksin soittoon. Aamukahvit junassa ja osa tietenkin syliin. Onneksi siten, että sitä ei huomannut selkeästi. Ensimmäistä kertaa tuli kokeiltua naaman pakkelointia junan vessassa. Heiluvaa menoa ja loistava valaistus. Lopputulos ei kuitenkaan ollut ihan variksenpelätin ;-)

Paluumatkalla minulla oli pari tuntia aikaa, ennenkuin juna takaisinpäin lähtisi. Kukaan ei kertonut, että lähes aseman vastapäätä oli kirppis, mutta minun magneetilla se löytyi oitis. Kuka hullu ostaa kassillisen kirjoja mukaan raahattavaksi, kun painolastina oli jo ennestään tietokone ja pino kirjoja? No minä tietenkin... ku halvalla sai... :-)

Erittäin raskas, mutta antoisa viikko. Olin todella väsynyt molemmista näytön paikoista. Sattuivat vielä peräkkäisille päiville. Vieläkin olen vähän niinkuin toipilaana viime viikosta. Lihakset kipeinä, kuumetta parina päivänä ja väsymys. Valtava väsymys, jollaista en aiemmin ole kokenut. Suurimman syyn väsymyksestä pistän pitkäaikaisen stressin laukeamisen piikkiin. Niin suuri kivi nostettiin harteiltani, että se vei paljon voimiakin mukanaan.

Puhuminen auttaa aina. Olen taas puhunut ja kirjoittanut asioista paljon. Olo alkaa helpottamaan ja tuntumaan kevyemmältä. Vielä jännään pysyykö lihastauti kurissa, eikä ala oireilemaan tämän enempää. Peukut pystyyn!

Jostain kumman syystä tämä näkymä rauhoitti hirveästi mieltä. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että minun ei tarvitse noita lehtiä haravoida...

Eikä tässä vielä kaikki. On vielä yksi asia joka jäi mietityttämään, kun nyt tällä pohdiskelulinjalla taas mennään. Eilen ulko-oven ollessa hetken raollaan sisälle lensi talitiainen ja suoraan työhuoneeseen. Hetken pöllämystyneenä se istui kirjahyllyn päällä ja sitten ilmeisesti muisti reitin ulos ja lähti, ennenkuin kerkesin alkaa sitä hätistelemään. Tästä sitten seurasi se, että aloin miettimään vanhan kansan taikauskoisia merkityksiä eri tapahtumille. Oliko kyseessä joku enne? Jos oli, niin mikä?

Vai yksinkertaisesti vain eksynyt lintu.