Avioeron kakkosvaihe on pyörähtänyt liikkeelle. Toisin kuin kuvittelin, lainvoimaisuus erolle tuleekin vasta kesän loppupuolella. Osaavat kieltämättä paperien pyörittelyn.

Yritimme saada neuvoteltua lasten asioista, mutta siitä tuli täysi katastrofi. X ei tunnu ymmärtävän, miksi en luota häneen. Tällä hetkellä tilanne näyttää suuntautuvan vahvasti oikeuden puolelle. Oikeudenmukaisuus ja totuus ovat asioita, joita olen koko ajan hakenutkin, mutta en vieläkään koe saaneeni. Tuntuu niin uskomattomalta, että 18 vuotta voidaan kaikkine muistoineen tuhota tuosta vaan. Mitään ei ole jäänyt jäljelle.

Asia, jota en kertakaikkiaan voi sietää, on selän takana touhuaminen ja sitten valehtelu. Arvostukseni rehellisyyttä kohtaan on vain noussut näinä taistelun kuukausina. Luulin, että minua on petetty ja loukattu jo kaikilla mahdollisilla keinoilla ja mielikuvituksenikaan ei riittänyt, kun yritin miettiä mitä vielä voisi tulla eteen. Mutta täytyy myöntää, X on mestari sillä saralla. Vielä löytyi uusia asioita (hox! monikossa...), joilla vääntää veistä haavassa uudestaan ja uudestaan.

Mielenkiintoista oli havaita, että kun tässä yhtenä päivänä näin vilaukselta X:n tunteeni reagoivat niin nopeasti, ettei ajatukseni ehtineet mukaan. Ihan ensimmäisenä tuli inho ja syvä halveksunta, ennenkuin järki ehti tajuta, että kuka siinä oli. Fakta on, että meistä ei tule koskaan ystäviä. En tiedä pystynkö ikinä antamaan anteeksi minulle tehtyjä vääryyksiä.

Lasten puolesta minua harmittaa suunnattomasti, että he joutuvat nyt jakamaan isänsä huomion tämän uuden "vaimokkeen" lasten kanssa. Tänä viikonloppuna myös isovanhempiensa huomion. Minua loukkaa syvästi se, että uutta viedään jo näytille, kun avioero edellisestäkään ei ole vielä selvä. Pappi kysyi aikoinaan:" Tahdotko rakastaa ja KUNNIOITTAA niin myötä....jne. Tässä kohtaa X jo valehteli. Hieno tapa aloittaa avioliitto.