Kouluhommia pitäisi painaa menemään, mutta eilinen oli aika rankka ja pitkä päivä, joten vastapainoksi tänään iski ystävämme lusmu. Lusmu on ryhmämme sisällä hyvin tunnettu ja sitä yritetään kaikin tavoin pitää kaukana, mutta viime aikoina lusmusta on tullut entistä ovelampi ;-)

Yksi iso projektityö on saatu palautettua ja nyt on sitten aloitettu seuraavaa, jonka parissa saakin sitten puuhastella koko loppukevään. Tein yhden tentin ja sen myötä sain yhden kurssin läpi, JES!!!  Edelleen tentittävien lista on pitkä kuin nälkävuosi, mutta hiljaa hyvä tulee vai miten se meni?

Viime aikoina olen paljon miettinyt onnellisuutta. Mitä on olla onnellinen ja mikä tekee onnelliseksi. Itse koen olevani onnellinen tällä hetkellä olosuhteiden sallimissa puitteissa. Elän ilman parisuhdetta, enkä sellaista toistaiseksi edes kaipaa. Nautin siitä, että saan olla oma itseni. Kukaan ei ole painamassa minua matalaksi tai mollaamassa haaveitani. Eroprosessi on vielä kesken. Tiedostan sen hyvin, mutta ehkä siitäkin alkaa se terävin kärki taittua. Mielessäni ovat pyörineet eksän aikanaan lausumat sanat, jotka loukkasivat minua syvältä. Olin juuri hankkinut itselleni luottokortin, tulevalle ulkomaanmatkalle mukaan otettavaksi. Vähän niinkuin hätävaraksi. Jostain syystä eksä suuttui tästä. En tiedä miksi, mutta kommentti jonka hän heitti, jäi mieleeni todella hyvin. "Luuletko olevasi luotettava, kun sulla on luottokortti?" En tosiaan luullut. Tiesin, että olen ja mielestäni se on viime aikoina tullut erittäin hyvin todistettuakin. Purkautuiko noissa sanoissa eksän omaa epäluotettavuutta?

Lapsistani olen todella onnellinen ja kiitollinen. Kolme tervettä ja villiä menijää :-P Joskus olen maininnut, että uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa, mutta se ei välttämättä avaudu heti. Nyt olen ymmärtänyt joitain ajatuksia, jotka risteilivät sitkeästi päässäni kuopusta odottaessa ja hänen syntyessä. Silloin ihmettelin, miksi ajattelin, kuten ajattelin, mutta nyt en enää. Nyt ymmärrän. Kuulostaa ehkä vainoharhaiselta, mutta kyse on ihan yksinkertaisesta asiasta, jonka haluan pitää itselläni.

Toivon, että lapseni ovat myös onnellisia, vaikka heidän näkökulmastaan on varmaan tapahtunut pahin mahdollinen; perhe on hajonnut. Yritän parhaani mukaan olla heidän tukenaan sekä nyt, että tulevaisuudessa. Mutta välillä se avuttomuuden tunne, kun ei voi tehdä juuri mitään, on lähes ylivoimainen. Eilen vein koulukirjoja tyttärelleni ja tyttö juoksi silmät kyynelissä syliini. Ikävä oli niin kova. Sitten itkettiin molemmat. On todella raastavaa, kun joudut katsomaan oman lapsesi tuskaa, etkä voi taikoa sitä pois. Voit vain olla läsnä ja lohduttaa parhaan mukaan. Tyttö rauhoittui ja mieli oli parempi hänen saadessaan halipulan täytettyä. Entäs minä? Silmät sumeina, kyyneleet valuen ajoin kotiin ja siellä sitten melkein huusin. Äitiys antaa paljon, mutta se myös vaatii paljon. En silti vaihtaisi hetkeäkään pois ajasta, jonka olen saanut viettää lasteni kanssa.

Sanotaan, että raha ei tuo onnea. Olen samaa mieltä, mutta kieltämättä se helpottaa asioita. Onnea ei myöskään voi ostaa. Edelleen samaa mieltä. Meidän huushollissa ei senttejä satele. Kaikki mitä tulee, myös menee. Mutta rahan arvo on meille kaikille selvä. Se ei kasva puissa ja sen eteen on tehtävä töitä. Kaikkea ei voi saada ja kaikkea ei tarvitsekaan saada. Meillä on katto pään päällä, ruokaa pöydässä, vaatteet päällä ja laskut maksettu. Joskus voi johonkin juttuun jopa hieman törsätäkin.

On paljon asioita, jotka voisivat olla paremmin, mutta voisivat ne olla paljon huonomminkin. Elämänkokemusta karttuu koko ajan lisää ja vaikka se kaikki ei ole aina niin miellyttävää tai helppoa pureskeltavaa, niin kiltisti ne vain on nieltävä. Ainakin yritettävä. Olen sinut itseni kanssa. Olen seissyt sanojeni takana ja se on ollut minulle todella tärkeätä. Voin luottaa siihen, että tiedän olevani luotettava. En ole ketään ainakaan tietoisesti pettänyt. Voisin kai sanoa, että olen onnellinen.