Joulu tuli ja meni. Tänä vuonna se pääsi yllättämään jopa lapsetkin, mikä oli tosi harvinaista. Mutta elämä on. Välillä se yllättää, tavalla tai toisella. Minut voisi välillä yllättää toisella tavalla. Nykyinen ei enää oikein iske. Eikä tarkemmin ajateltuna edes yllätä. Ihmetyttää vain.

Julkiset kulkuvälineet pettivät minut taas. VR ei saa minusta vakioasiakasta. Ymmärrän, että säännöt ovat sääntöjä, mutta pitääkö aina toimia kuten säännöissä sanotaan vai onko järjen käyttö sallittua? Olen jälkimmäisen kannalla, mutta en saanut kannatusta mielipiteilleni, joten välttääkseni junasta ulosheiton, alistuin sääntöjen valtaan. Ei auta kapinointini. Ehkä teen sitä väärässä paikassa, väärään aikaan (väärällä vuosikymmenellä?).

Revontulien virkaa hoitivat veturista pimeään lumeen välkähtävät siniset sähköiskut. Vaikuttavan näköistä valoleikkiä sekin. Eipä ole aikaisemmin tullut todistettua moista ilmiötä. Harmi, ettei sitä saanut oikein ikuistettua ikkunan läpi. Täytyy säilyttää muistikuvia.

Sisäinen lapseni nautti kuitenkin joulufiiliksestä samalla kun ulkoinen aikuiseni yski kilpaa muiden flunssan kourissa kärvistelevien kanssa.