Kynnyksen yli on astuttu eli tiputin kortisoniannoksen 10 / 7,5 mg:aan. On se vain jännä myrkky. 2,5 mg joka toinen päivä vähemmän ja olo oli kuin useamman jyrän alle jääneellä. Jokaikinen lihas ja nivel mitä kropasta vain voi löytyä oli älyttömän kipeä. Tästä on nyt n. viikko ja olo on jo ihan erilainen, parempi. Joka kerta kun annosta vähennän, menee pari viikkoa ennenkuin kroppa tottuu vähempään. 10 mg on ollut se maaginen raja, jonka alle on tosi vaikea päästä. Tämä on nyt toinen kerta koko sairashistoriani aikana. Unirytmi meni samalla aivan sekaisin. Väsymys on jokapäiväinen vieras, toisaalta sillekin on syynsä, kun vain tietäisi mikä johtuu polymyosiitista ja mikä stressistä tms.

Lumen tulo vain jatkuu. Tätä rataa jos jatkuu, saa jo nyt alkaa miettimään, minne lumet puskee. Viime vuonna se ongelma tuli eteen vasta ihan talven loppupuolella. Pari kertaa oon joutunu olemaan kolan varressa ittekin, mikä ei oo meikäläiselle helppo tehtävä. Aika hyvin on kuitenkin lumenluonnin ulkoistaminen onnistunut ;-)

Eksä jatkaa pelleilyään ja tuntuu, että vaikka miten potkin, en saa sitä irrottamaan otettaan lahkeesta. Pian on taas edessä yksi taistelu ja jälleen toivon, että se olisi viimeinen. Tosin en usko siihen itsekään. Jälleen lasten edun nimissä ajatellaan omaa napaa ja sitten pyöräytetään asia toisinpäin ja syytetään minua. Kyllä sieppaa. Miksi ei ihminen voi keskittyä uuteen elämäänsä ja antaa minun jo olla?

Tällaisia tuulia meillä puhaltelee tällä kertaa. Mainittakoon, että kuopuksen levy on vaihtunut. Hyvissä ajoin ennen joulua olemme saaneet kuulla Tiernapoikia, halusimme tai emme. Nyt on poika ottanut varaslähdön ja levyllä pyörii Ruuneperi, peri, peri....

Kaikesta huolimatta Hyvää vuoden alkua kaikille!!!