Aina välillä iskee hirveä väsymys ja ahdistus ja tekisi mieli vain kaivaa rahat jostain kasaan, maksaa X:n osuus ja unohtaa koko ihmisen olemassolo. Toisin sanoen, tekisi mieli antaa periksi. Tulee hirveän voimakas tunne, että lyön edelleen päätäni seinään. Sitten X tekee tai sanoo jotain ja taistelutahtoni on taas täysillä päällä. Lasten takia en voi luovuttaa. Ainakaan vielä. Sieluani raastaa ajatus siitä, kuinka heitä käytetään taistelun välineinä, enkä voi sitä estää. En voi koko aikaa olla vieressä vahtimassa, mitä heille puhutaan, kun en ole kuulemassa. Nyt lapset ja raha on lyöty yhteen ja sitä yhdistelmää käytetään hyväksi. Asioita, joista lasten ei tarvitsisi murehtia ollenkaan. Ainakaan minun mielestäni.

Jotenkin kaikki on kääntynyt päälaelleen. Missä vaiheessa? En ole ihan varma. Vai onko asetelma ollut päälaellaan alusta lähtien ja kun yritän sitä kääntää, niin asiat menevät entistä enemmän solmuun. Uusia yllätyksiä tulee ja taisteluja muutaman euron synttärilahjoista... Pikkusieluista touhua. Tahtoisin jo eroon kaikesta. Koko prosessin ajan olen kokenut, että minua kohtaan on tehty tosi paljon vääryyttä. Sitä ei ole koskaan myönnetty, joten ei silloin ole myöskään voitu pyytää anteeksi. Pahinta kaikessa on, että käsitellään asioita mitenpäin vaan, minä joudun maksumieheksi. Aivan kuin minua rangaistaisiin siitä, että minua kohtaan on tehty väärin. Menee yli minun oikeustajun, mutta niin tämä yhteiskunta ja sen ihmiset näköjään toimivat. En missään nimessä halua opettaa lapsilleni sellaisia arvoja.

Sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa. Olen yleensä uskonut siihen. Nyt vain on tosi vaikeata ymmärtää, mikä tämän kaiken tarkoituksena on? Murskata minut lopullisesti? Opettaa, että kiltit ja luottavaiset eivät tässä maailmassa pärjää? Maailma on luotu tunteettomille ja vailla omaatuntoa oleville koville ihmisille, jotka tallovat heikommat alleen ja sillä keinoin nostavat itsensä ylös?

Tosin luulen vahvasti, että minun ns. heikkous ei ollutkaan vikana vaan päinvastoin. X ei kestänyt peilata omaa heikkouttaan ja vahvuuteni oli hänelle liikaa.

Yksi asia minua silti ihmetyttää. Olemme eronneet. Ero on virallinen. Yhä X valehtelee minulle. En ymmärrä miksi? Mitä se enää merkitsee tai muuttaa? Ei se ainakaan puuttuvaa selkärankaa kasvata?