Ei saisi valittaa, kun kerrankin on lämpöä piisannut, mutta valitan silti. Mulle riittäis vähempikin. Eilisen satoi ja ukkosti, vaan ilma ei juuri viilentynyt, oli enemmän viidakkomeininkiä. Kaikki lötkötettiin laiskoina. Kukaan ei oikein jaksanut mitään. Ainakin kukat ja nurmikko tykkää kun saavat välillä vettäkin.

Yhtenä päivänä aloin metsurihommiin. Sahasin polttopuita sen minkä jaksoin ja järjestelin jäljelle jääneet vähän silmää miellyttävämpään läjään. Itse en niitä joudu katselemaan, mutta naapurit kylläkin. Sahaaminenkin loppui siihen, kun omat kädet tärisi enemmän kuin ite saha. Seuraava päivä olikin sitten järkyttävän kaamea. Aikoihin en ole ollut niin kipeä. Olihan se kyllä tiedossakin, kun urakkaan ryhdyin. Muutama päivä toipumista ja taas on olo kuin ennenkin. Eli nyt voisi sitten käydä ite talon kimppuun (lue: siivota...)

Meiän mansikat jaksaa tuottaa kivasti satoa, siitä huolimatta, että ovat vähän heinien peitossa. Joka aamu on kerätty kulhollinen popsittavaksi :-) Vadelmia ja viinimarjoja odotellessa.

Perjantaina iski paniikki. Opparin aloitusseminaari on jo ens kuussa ja ite työ on vielä aloittamatta. Eihän sitä lomalla moisia tule ajatelleeksi, vaan nyt on alettava kirjoittamaan materiaalia seminaariin. Tai viimeistään huomenna....ylihuomenna. Seuraava venäjän kurssikin on edessä. Miksi kouluasiat nyt alkoi kummittelemaan?

Aloin pienentämään vaatteitani. Ensimmäinen kerta minun kohdalla. Siitä se sitten lähti. Innostuin ompelemaan enemmänkin ja onneksi innostus tällä kertaa kohdistui keskeneräisiin projekteihin, joista sain osan jopa valmiiksi. Hieman hoikistuneesta kropastani sen verran, että kontrollissa lääkäri oli niin yllättynyt, että oli lausuntoonkin maininnut asian kaksi kertaa :-) Otan tästä nyt kaiken ilon irti. Jos takapakkia tulee, pullahdan äkkiä taas isommaksi.