Muiden suuntaessa pohjoiseen, me lähdimme päinvastaiseen suuntaan hiihtoloman viettoon.  Emme olleet päässeet vielä edes pois kaupungista kun takapenkiltä jo kuului ensimmäisen kerran – Onko vielä pitkä matka?

Menomatkalla kuopus onnistui sotkemaan housunsa ja istuimensa päällisen salmiakilla tahmaiseksi. Pysähdyttiin syömään pikaruokalaan ja poika pyöri väkkäränä kielloista huolimatta ja onnistui sotkemaan salmiakkihousuillaan toistakymmentä tuolia siinä samalla. Tässä tilanteessa tein, kuten monet äidit yleensäkin; hoputin koko köörin pikaisesti takaisin autoon ja vaatteiden vaihdon jälkeen jatkoimme matkaa jättäen tahmaiset penkit henkilökunnan huoleksi.

Onneksi oli viihdykettä mukana ja takapenkkiläiset keksivät itse pelipöydän, jotta Uno-korteilla pelaaminenkin onnistui J Tosin kaikista elokuvavehkeistä loppuivat silti akut ennen perille pääsyä. Autolaturit on kaikki rikki tai hukassa. Paluumatkan katkaisi mukavasti visiitti kaveriperheen luona, joka on sopivasti puolessa välissä matkaa. Pitkästä aikaa kiva nähdä ja samalla kauhistua, kuinka lapset kasvavat niin nopeasti. Itsehän en vanhene tässä samalla ;-)

Reissu oli piristävä ja paluumatkalla navigaattori kierrätti meitä pienellä sightseeingillä Keski-Suomessa. Vähän ihmettelin maisemien vaihtumista sitten viime näkemän, mutta eipä meillä kiirettä ollut ja hukkaan ei jouduttu.

Nyt minulla on käyttökokemuksen myötä myös mielipide tästä uudesta bensasta, jota meille niin kovasti tyrkytetään. Ihan syvältä. Auto on sen käytön aloittamisen jälkeen useamman kerran jäänyt paikalleen, kun ei kerta kaikkiaan ole suostunut käynnistymään. Näin kävi myös lomareissullamme. Bensa vaihtui 98:iin ja sen jälkeen ei ole ollut ongelmia, vaikka roikkakin on unohtunut. Joten ihan tuulesta temmattu ei mielipiteeni ole.

Kotona sitten odottikin valtava lumikerros pihalla. Koko seuraavan päivän lunta satoi sitten taukoamatta lisää ja kun se lopulta loppui oli lunta ihan kiitettävä määrä odottamassa kolaamista. Miksi kolata välillä, kun joutuu kuitenkin tekemään saman työn uudestaan? Tätä periaatetta noudattaen voin hyvällä omallatunnolla jättää lumityöt odottamaan lumisateen loppumista. Kevät ei sitten ihan vielä tullutkaan. Odotan kyllä kovasti. Talvikin lumihankineen on kaunista aikaa, mutta tämä talvi eksän temppuiluineen on palauttanut kaikki kokemani vääryydet mieleen ja se taas ei auta pitämään nokkaa kohti huomista. Toivon lopultakin sitä lämmintä ja rauhaisaa (mielenrauhaa) kesää, jota olen odottanut erosta lähtien. Ku ei aina jaksais rämpiä ja kelata juttuja. Tajuuttehan?

Pakkasaamun lumihanki ja ihan kotipihalla.

Entäs sairaus? Kurissa pysyy edelleen 7,5 mg kortisoniannoksella. Riesana selkäkivut, jotka johtuvat mahasta. Pitää aikaistaa kontrollia. Tyhjenee burana-purkit sen verran vauhdilla. Ensi viikolla saakin alkaa urakalla sumplimaan omia ja lasten lääkäri- ja hammaslääkäriaikoja. Edessä on myös tenttejä ja etätehtävien palautuksia. Ne tietty pitää tehdä ensin… Paluu arkeen.

Kuopus tuli eilen riemusta hihkuen näyttämään rautahampaiden alkuja, jotka pilkistivät yläleuasta. "Äiti näkyyhän ne oikeesti?" Näitä hampaita on odotettu pitkään ja hartaasti. Alahampaat lähtivät luonnollisesti ajallaan. Ylähampaat reilusti etuajassa polkupyörällä ojaanajon seurauksena. Pojalla on ollut sitten melkoinen kolo hammasrivistössä, kun siitä puuttui etuhampaat ylhäältä ja alhaalta.

Kulttuuriakin olemme harrastaneet. Kävin poikien kanssa taidemuseossa. Siellä oli meille sopiva näyttely. Isot kyltit SAA KOSKEA joka huoneen ovella ;-)