Joskus kun asiat lähtevät johonkin suuntaan menemään, ne jatkavat kulkuaan, vaikka kuinka yrittäisit kääntää junan suuntaa.

En osaa sanoa, missä kohtaa tai miksi kävi miten kävi ja millä oli osuutta mihinkin, mutta eivät siihen pysty lääkäritkään. Hain sikainfluenssarokotteen ja samalla kausi-influenssarokotteen, koska kuulun riskiryhmään. Päivä oli lauantai ja samalla reissulla jätin tyttäreni shoppailemaan kavereidensa kanssa.  Viisi tuntia jaksoivat kulkea kaupoissa. Ite väsyin jo ajatuksesta, että minun olisi pitänyt jaksaa yhtä kauan ;-) 

Rokotus sinänsä meni kivutta ja ilman odotteluja ja sain vielä pullakahvit kaupan päälle. Parin päivän päästä olin sitten sairaalan päivystyksessä mahakipujen ja kuumeen kera. Oliko rokotteilla osuutta asiaan jää arvoitukseksi. Joka tapauksessa kyseessä oli jo kolmatta kertaa iskevä tulehdus vatsassa ja nyt leikkauspöydälle jäivät kipujen lisäksi toinen munasarja kaikkine romppeineen ja jonkin verran asiaankuulumatontakin tavaraa. Siltä osin asiat saatiin kuntoon, mutta kyllä oli sietämätön olo leikkausta odotellessa. Se vielä siirtyi päivällä eteenpäin ja itse jo ajattelin, että jos se vielä siirtyy, yleiskuntoni ei ehkä kestäisi.

Kipu on ollut koko ajan läsnä vakituisena kumppanina tällä reissulla. Ennen leikkausta siihen ei auttanut juuri mikään, paitsi tuonne takapuoleen pistetty kipulääke. Pistävää kipua, särkyä, jomotusta, kolotusta, huonoa oloa... kaikki kivun muodot tuli varmaan käytyä läpi.

Puhuttiin kotiin lähdöstä, sairaslomasta, antibiootin jatkumisesta ja kaiken piti olla ihan ok. Ja olikin. Vuorokauden ajan. Pitäisi varmaan sanoa, että onneksi en ehtinyt vielä lähteä kotiin.

Leikkauksen jälkeen olin turvonnut. Iho pingotti joka paikassa kireänä ja hädin tuskin pystyin sormia taivuttamaan. Sitten alkoi hengitysvaikeudet. Tukala olo ahdisti ja lääkärit hakivat minulle kuumeisesti oikeaa paikkaa samalla kun kiskoin pari - kolme osaston happipulloa tyhjäksi ja silti tunsin tukehtuvani. Keuhkoihini oli kertynyt nestettä, mikä aiheutti hengitysvaikeudet. Nestettä oli myös muissa kudoksissa, mistä turvotus. Minulle oikea hoitopaikka löytyi sitten teho-osastolta. Jo nimi aiheutti pelkoa, mutta näin jälkeenpäin en voi kuin ihmetellä ja ihastella niitä ihmisiä, jotka pystyvät työskentelemään teho-osastolla. Itsestäni ei siihen olisi.

Sairaalassa ollessa maailma kutistuu hyvin äkkiä neljän seinän sisään ja pysähtyy. Teholla maailmani kutistui vielä pienemmäksi. Yhteen isoon koneeseen, jota pelkäsin ja josta olin riippuvainen. Se oli kuin vuori, jonka luo tultiin. Avaruusalus, joka lähti liikkeelle, kun virta pantiin päälle. Pakkopaita, kun happimaski kiinnitettiin päähäni. Kone pakotti happea keuhkoihini nesteen tilalle. Alkuun iski pakokauhu, mutta pakoon ei päässyt ja pian totuin koneen rytmiin ja helpotustakin alkoi vähän tuntua. Vuorokauden kuluttua elimistöstäni oli saatu poistettua 6 litraa nestettä. Asia konkretisoitui, kun aloin miettimään sitä määrää maitopurkkeina. Vaikuttaa tosi paljolta.