Pari hikisen lämmintä päivää ja tulppaaneista löytyy jo nuppuja. Huomattavasti enemmän kuin viime keväänä. Toivottavasti kukkivatkin sitten isommalla porukalla.

Julkaisemalla täällä noita sairaskertomuksia, olen samalla vähän "piilotellut" niiden takana. Pohdiskelua on saanut taas harrastaa oikein olan takaa. Toisaalta se on hyvä, asiat selkiytyvät itselleni entistä enemmän. Harmittaa vain toisen ihmisen piittaamattomuus. Pistää miettimään, mikä saa ihmisen kuvittelemaan olevansa kaiken yläpuolella? Laki, viranomaiset, normaali käytäntö jne. Mikään edellä mainituista ei kosketa, tai niin ainakin kuvitellaan. Millä perusteilla itseään voi pitää suurin piirtein jumalana, jota muiden pitäisi palvoa? Eikä omassa käytöksessä nähdä mitään vikaa tai omituista?

En voi kuin sanoa, että menee yli minun ymmärryksen. Tulevaisuus näyttää taas siltä isolta mustalta aukolta, joka joko nielaisee mukanaan tai sylkäisee pois. Enkä tiedä, kumpi olisi parempi vaihtoehto? Pahoin pelkään, että isoja pettymyksiä on tulossa. Epäilen suuresti viranomaisten voimaa ja heidän pyörittämien rattaiden tehokkuutta. Käytännössä tämä on jo todistettu, eikä vaikuta, että siinä systeemissä mikään olisi muuttunut.

Edelleen minua ihmetyttää ja ottaa päähän se tosiasia, että mitä härskimmin ja rohkeammin toimit aiheuttaen toisille vääryyttä, sen parempana sinua pidetään, eikä kukaan vaadi selitystä. Mitä vähemmän osoitat inhimillisyyttä, sen parempi. Mutta auta armias jos olet rehellinen ja pidät, mitä lupaat, olet koko ajan velvollinen selittämään tekemisiäsi ja ajatuksiasi. Onko tämä yhteiskunta tosiaan näin mätä? Ei ihme, että ihmiset voivat niin huonosti lähestulkoon lapsesta lähtien. Terve maalaisjärki ja toisen ihmisen huomioonottaminen on unohdettu. Jos päässäsi liikkuu muutakin kuin vain minä, minä, minä… niin sitä ei ainakaan saa tuoda esiin. Järjen käyttö ei ole sallittua. Missähän kohtaa asiat muuttuivat tällaisiksi?

Taas alkaa näyttää, että kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Kuvittelin viime kesän kynnyksellä, että silloin koko vaikea avioeroprosessi on historiaa ja voin maata nurmikolla ja vain olla, rentoutua ja nauttia kesästä. Toisin kävi. Asiat saatiin sovittua ja ehdin jo ajatella, että tänä kesänä tuo kuva viime kesästä toteutuu. Toisin taitaa taas käydä. Kaikkien pohdiskelujen keskellä olen tehnyt sen päätöksen, että olen kaikkeni yrittänyt ja kaikki keksimäni keinot käyttänyt. Edelleen on asioita, jotka eivät mene oikein. Enkä ole sinisilmäinen tai itsekäs tai mitään muutakaan, jos sanon, että syy ei ole minun. Kaiken keskeltä olen löytänyt selityksen yhdelle sitkeälle painajaiselle, jota useasti olen nähnyt. Selitys sille vaikuttaa nyt niin päivänselvältä ja yksinkertaiselta, mutta tarvittiin tapahtuma, joka selitti sen lopullisesti.

Hopeareunus...

Polymyosiitti jyllää. Luultavasti. Vaikea sanoa varmaksi, kun lihasbiopsiaa ei ole vielä tehty. Suunnitelmissa se on. Lääkityksen muutosta harkitaan, mutta uusi lääkitys lisäisi infektioherkkyyttä ja minä olen jo valmiiksi liiankin herkkä. Pitkään kipeänä ollut jalka sai diagnoosin: ruusu ja antibioottikuurin. Aika jännä, että se meni infektiolääkäriltä ohi. Olen ennenkin huomannut, että lääkärit helposti keskittyvät harvinaisiin ja vakaviin vaivoihin, eivätkä tule sitten ajatelleeksi, että oireiden takana voi olla jotain ihan tavallista. Kuume sahaa edelleen. Korkeimmillaan lähellä 39 astetta. Tietenkin nyt kun ulkona olisi mitä ihanin ilma... Nostin kortisonin 30 mg:aan ja sen myötä nyt on menossa jo toinen kuumevapaa  päivä. Toisaalta se helpottaa, mutta myös masentaa. Sivuvaikutukset kasvaa.

Kirjoitin jossain aiemmin, että valkosormisuus liittyy Sjögreniin. Muistin väärin. Raynaudsiinhan se liittyi. Omat sormeni ovat nykyään riemunkirjavat sille päälle sattuessaan. Väri vaihtelee valkoisesta punaiseen ja välillä lähes siniseen.

Ensimmäinen kukkaan kerennyt.

Eli asiat ovat enemmän tai vähemmän sekaisin, tavalla tai toisella. Omaa tilannettani voisin kuvata joko, että koen olevani puun ja kuoren välissä tai sitten yhdellä sanalla ANSASSA. Siitä voi valita, kumpi miellyttää enemmän.

Kirjoitusjuttuja olisi nyt enemmänkin jonossa. Mietin vain niiden tärkeysjärjestystä. Kaikki liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa. Muodostavat ikäänkuin ketjun. Ketju on luonteeltaan sellainen, että ennen muuta haluan katkaista sen, en pitää koossa. Siksi olen valintojen edessä. Yksikään ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Mutta joudun varmaan valitsemaan ensimmäiseksi sen osan, jonka koen tärkeimmäksi saada katkaistua ja lähtemään eri suuntaan. Voin esittää toiveita, mihin suuntaan haluan katkaistun ketjun osan alkavan muodostavan uutta ketjua, mutta päätösvaltaa siitä minulla ei ole. Vain aika voi näyttää, meneekö se edes sinnepäin, minne toivoisin.