Ennen vanhaa taloissa oli tupa, jossa ihmiset elivät, tekivät arkiaskareita ja puhdetöitä. Kaikki samassa tilassa, lapset ja aikuiset. Mikä sen mukavampaa. Puuhata omia juttuja ja samalla viettää aikaa muiden kanssa.

Meillä on kaksi tupaa. Toista kutsutaan nykyään olohuoneeksi ja toista keittiöksi. Olohuoneessa katsotaan telkkaria, elokuvia, pelataan, tehdään käsitöitä, luetaan. Milloin mitäkin. Keittiössä tehdään ruokaa, leivotaan, luetaan läksyjä, vietetään aikaa ystävien ja vieraiden kanssa kahvikupposen äärellä.

Vaikka minulla on erikseen tilat tehdä käsitöitä, levittelen niitä edelleen ympäri olohuonetta. Tapa, joka ärsytti eksää suunnattomasti. Minulle olohuone on tupa. On ollut jokaisessa asunnossa, missä olen asunut. Käsitöitä on mukavampi tehdä ihmisten ja äänien ympäröimänä kuin yksin "eristyksissä".

Tämä on niitä asioita, joiden kohdalla voisin todeta, että olen syntynyt 100 vuotta liian myöhään. Ensi viikolla saan uuden kameran, digijärkkärin. Tällä saralla taas mielelläni pysyttelen suurin piirtein ajan hermolla. En silti suostu luopumaan vanhasta filmikamerastani, ainakaan vielä :-)

Villasukkani sai kantapään ja kutominen jatkuu. Onneksi oli opiskeluaikaisia papereita tallella ja niiden joukosta löysin rautalankaohjeen kantapäälle :-) Minusta koko sukka näyttää kyllä vähän oudolta, mutta katsotaan muistuttaako se edes hämärästi oikeeta sukkaa sitten valmiina. Tiiän, alanko tekemään sille paria vai en. En käsitä, miksi se voi olla nyt niin vaikeeta? Siis villasukka. Ihan tavallinen perusvillasukka ihan tavalliselle perustallaajalle.