Viime viikonloppu oli täynnä elämyksiä. Ainakin kaupunkilaislapsille. Piti itsellekin muistuttaa, että lapset eivät ole kovin useasti nähneet tiellä juoksentelevia poroja, joten totta kai se on niille ihmeellistä. Toisin on omalla kohdalla, kun on tullut pienestä pitäen kuljettua paljon pohjoisessa osaa Suomea.

Vietimme viikonlopun ystävien hyvässä seurassa mökillä, saaressa, joten kaikkien riemuksi venematka kuului asiaan. Myönnän, myös ite tykkäsin J. Tässä kohtaa on parempi, etten kerro minun veneilystäni sen enempää. Se oli samaa luokkaa, kuin peräkärryn peruuttaminen… Mukaan lähti vielä liuta lapsia lisää, joten menoa ja meininkiä riitti. Oli kiva saada kasvot monille ihmisille ja paikoille, joista aiemmin oli kuullut puhuttavan. Upeaa seutua ja kerta kaikkiaan mahtavia ihmisiä. Lapset olivat tosi avoimia ja ottivat meidät vastaan, kuin olisimme aina olleet mukana porukassa. Ihanan reiluja, luonnollisia ja lämminhenkisiä lapsia. En keksi yhtä sanaa, joka kuvaisi kaikkea. Positiivista jengiä ja oli mukava olla mukana. Kuten varmaan huomaakin, tekivät hyvän vaikutuksen J.

Maalla oli muutenkin mukavaa. Meidän lapset kaivoivat innoissaan pottuja ja porkkanoita maasta mukaan otettavaksi. Ratsastaminen oli hevoskärpäsen puremalle tytölle odotetuin hetki. Kuopuskin pääsi ensimmäisen kerran elämässään hevosen selkään ja kyllä oli pojalla naama muikeena sen jälkeen.

Mielenkiintoista viikonlopussa oli, että pyörimme aikalailla eksän kotimaisemissa. Piti erota, ennen kuin niin moni aiemmin vain niminä tutuiksi tulleet paikat saivat ”kasvot”. Elämä on ihmeellistä ja tutkimattomia ovat eronneiden tiet. No, ei se ihan niin taida mennä, mutta jotain sinnepäin.