Alku on kuin elokuvassa Ylpeys ja ennakkoluulo, ominaisuudet ovat vain erit. Tosin tässä suhteen taistelukentällä on ollut käytössä kaikki ihmisen ominaisuuksista käytettävät sanat. Minun suurin luonnevikani on juuri kateus ja katkeruus, jotka tässä tilanteessa vielä korostuvat. Muistelin juuri, kuinka pappi aikoinaan kirkossa puhui rakkaudesta ja sanoi, että se ei muista kärsimäänsä väärää. Mutta jos se vääryys on sattunut todella syvälle sydämeen ja kyseenalaistaa kaiken, miten sen voi unohtaa? Juuri tästä syystä olen niin katkera. Minua on satutettu syvälle sydämeen jo suhteen alkutaipaleella ja sitä on jatkunut pitkään. En kyllä halua olla katkera, mutta juuri nyt tällä hetkellä minulla ei ole keinoja tai voimavaroja tehdä asian eteen mitään. Asiassa on myös kääntöpuoli. Miten voi olla katkeroitumatta uudestaan, jos sama meininki jatkuu? 

Miksi ihmissuhteiden pitää olla niin älyttömän vaikeita? Mikseivät ne voi mennä kuin sadussa? Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Yhdessäkään sadussa ei lue, että he elivät onnellisina seuraavat 10 vuotta ja erosivat sitten sulassa sovussa ja jatkoivat kumpikin elämäänsä omilla tahoillaan.

Mikä saa ihmisen puhumaan rakkaudesta jos sitä ei ole? Onko se kuvitelmaa, että sitä on vai onko mahdollista, että ihminen ei tiedä mitä rakkaus on? Vai haluaako sitä niin tulenpalavasti, että on valmis uskomaan olemattoman olemassaoloon?