Kirjaimellisesti.

Alan olla kurkkua myöten täynnä autoa ja kaikkea, mitä sen pitäminen vaatii. En voi kerta kaikkiaan käsittää, miten joillekin auto on melkein ihmistäkin tärkeämpi. Peltikasa. Kulkuväline. Sitä se minulle on. Ainakin tällä hetkellä. Yritän pitää sen siinä kunnossa, että se palvelee minua mahdollisimman pitkään. Viimeinen niitti peltikasan kanssa tuli renkaanvaihdossa. Tunkki petti ja seurauksena käteni jäi renkaan ja rengaskotelon väliin. Ei siinä tullut kuin pari mustelmaa ja hirmuinen määrä ärräpäitä. (Taisi tulla samalla kirottua monta muutakin asiaa.) Onneksi ketään ei ollut kuulemassa. Renkaiden vaihtokin sujui sitten ilman enempiä ongelmia loppuun, mutta kyllä otti päähän. Jälleen kerran päätin, että se oli viimeinen kerta, kun ite vaihdan renkaita ja tiedän keväällä tekeväni sen uudestaan. Tosin varmistan tunkin vähän paremmin.

Tyttärellä on kaveripiireissä ”lentävä lause” aina, kun jotakin menee rikki. "Äiti korjaa..." Minä sanoisin ennemmin, että hätä keinot keksii. Kun on aina ollut pakko pärjätä itse, on myös ollut pakko keksiä ensiapu rikki menneille jutuille, mikäli se vain on ollut mahdollista. Edellyttäen, että hajonnutta tavaraa tarvitaan vielä, kuten esim. autoa...

Ehkä minun olisi parempi pysyä kiltisti ompelukoneen ja sukkapuikkojen ääressä.