Kävin lasten kanssa katsomassa ooppera-esityksen. Koirien Kalevalan. Kuopus katseli sen tiiviisti sylistäni ja ensimmäisen kerran kun Herra Hakkarainen ilmestyi näyttämölle, se oli kuulemma pelottava. Toisella kertaa ei enää pelottanut niin paljoa ja kun Herra Hakkarainen oli kuin ilmapallo, kuopus jo nauroi aivan kippurassa. Esikoiselle oli alussa suurin elämys kapellimestari. Kieltämättä aika hauskaa seurattavaa. Ei mennyt kauaa, kun jo kuului kysymys, miten se jaksaa pitää käsiä koko ajan ilmassa? öööö.... sillä on vahvat hauikset....? Tyttäreni oli aivan lumoutunut. Keräsi kaikki takit alleen, jotta näki varmasti näki kaiken eikä mitään mennyt ohi. Kieltämättä liput tekivät melkoisen loven kukkaroon, mutta kyllä näytös oli sen arvoinen. En osaa sanoa, kuka meistä kaikista eniten sen halusi nähdä? Minä??? Lapset ovat joskus tosi hyvää rekvisiittaa... ;-))