Okei, ei ehkä ihan pidä paikkaansa, ettei eksän liikut hetkauta. Kyllä ne hetkauttaa. Nyt iski itsesäälin puuska. Tuntuu pahalta ajatella, että olin niin helposti korvattavissa. Tai mitä tein niin väärin, että piti pitää toista rinnalla koko ajan? Miksi en riittänyt itsenäni? Mitä minun olisi pitänyt olla tai tehdä toisin? Tiedän, ettei vika ollut pelkästään minussa, mutta ei se paljoa lohduta, kun huono hetki iskee.

Olen paljon miettinyt, mitä minä haen? Hyväksyntää ja huomiota. Aitoa rakkautta. Hyväksyntää olen hakenut koko ikäni. Etsinyt omaa paikkaani tässä maailmassa. Kun luulin sen löytäneeni, matto vetästiin rajusti jalkojeni alta. Odotan ja pelkään tulevaisuutta. Joudunko kenties läpikäymään saman uudestaan? Olenko ottanut opikseni? Lukeeko otsassani kissan kokoisin kirjaimin JÄTETTY tai VIALLINEN? Uskallanko aloittaa kaiken alusta uudestaan? Tuleeko siihen mahdollisuutta?

Ehkäpä nyt ex-appivanhemmat uskovat, että puhuin koko ajan totta.

Eiköhän huomenna ole parempi päivä. Jälleen huomaa, että lapset eivät ole kotona.