Nyt unohdetaankin hukkareissut. Kulttuuria on tullut harrastettua urakalla. Kieltämättä se on ollut enemmän kuin mieluisaa :-)  Ollaan me muutama hukkareissukin tehty, joten ei siitä harrastuksesta ihan kokonaan olla luovuttu.

Kävin (itseasiassa kahdesti) katsomassa Susanna Pöykiön jäähyväisnäytöksen Liisa Ihmemaassa, jossa myös tyttäreni luisteli. Huomatkaa nimmari ohjelmassa :-D. Molemmat showt olivat tosi vaikuttavia ja kaunista katseltavaa. Tyttö oli aivan muikeena nimmarista :-)

Jäähallista siirrytäänkin sitten näppärästi teatterin puolelle. Jälleen sain kunnian nauttia hyvästä ja ratkiriemukkaasta esityksestä kahdesti. Tätä näytelmää suosittelen muillekin. Sitä ei vakavalla naamalla pysty katsomaan ja tulihan se minun oma, ehkä hieman erikoinen huumorikin esiin. Nauraa kikatin ihan kippurassa kohdassa, jossa muut olivat hiljaa...

Näytelmä on osa isompaa projektia. Mielenkiintoista oli lukea käsiohjelmasta näiden lasten / nuorten ajatuksia. Yllättävän moni lapsi oli kirjoittanut visiostaan täydellisestä hetkestä sanoilla: "Ei ole kiire." Tämä tuntuu sopivan suorastaan pelottavan hyvin siihen tutkimukseen, jossa todettiin vapaa-ajan muuttuneen suorittamiseksi. Mitä meillä on edessä, kun jo lapset kirjoittavat tällaista? Pistää kyllä miettimään.

"Kun saisi olla vaan eikä kukaan odottaisi erilaisia suorituksia. Olisi hiljaista. Voisi olla oma itsensä ja se riittäisi."