Mielenkiintoinen päivä. Kuopus oli pihalta löytänyt kivan pinkin helmen ja saanut loistoidean tunkea sen korvaansa. Helmi oli juuri sen verran iso, että se jäi sinne aika tiukasti kiinni, eikä sitä kotikonstein saatu poistettua, joten edessä oli reissu päivystykseen. Sillä lääkärillä ei ollut yhtään sen parempaa onnea. Helmi oli ja pysyi paikoillaan. Poika huusi kuin syötävä, tottahan se kipeää kävi, kun valmiiksi ärtynyttä korvaa ronkittiin. Paikalle haettiin korvaspesialisti, joka totesi, että koska helmi on niin syvällä ja vielä lisäksi tärykalvoa vasten, paras vaihtoehto sen poistamiseen on pojan nukuttaminen. Vältetään mahdolliset instrumenttien meneminen tärykalvon läpi jos lapsi sattuu liikauttamaan päätään. Joten huomenna on sitten aamulla reissu takaisin, kuopus syömättömänä. Unten maille ja helmen poisto. Kaikkea lapset keksii. Hirveä operaatio yhden helmen takia.

Esikoinen aikanaan keksi tunkea pienen styroksipallon nenään ja sitäkään ei meinattu saada pois. Virkkuukoukku oli sitten lopulta se ratkaiseva työväline, jolla pallo onnistuttiin kaivamaan ulos.

No, pojat ovat ottaneet opiksi. Esikoinen ainakin ja uskon, että kuopus muistaa lopun ikäänsä kuinka hirveä kokemus sen helmen kaivelu korvasta oli.

Ite heräsin aamuyöstä palellen ja täristen hirveessä horkassa. Eipä tarvinnu miettiä, mikä oli homman nimi. Kuumetta 38 astetta. Fysiikka ja psyyke kulkee niin tiiviisti käsi kädessä, että näköjään kun kuulen jotain, mikä järkyttää enemmän tai vähemmän minua, seuraavana päivänä olen kuumeessa. En vain käsitä, miksi kroppani reagoi juuri kuumeella?