Elämäntilanteet muuttuvat jatkuvasti ja asioiden tärkeysjärjestystä joutuu koko ajan miettimään. Tilanteesta riippuen myös tärkeysjärjestys monesti muuttuu. Minulle on yksi asia, joka ei muutu. Lapset ja heidän hyvinvointi. Se on aina etusijalla ja tulee siinä pysymäänkin. Kaikki muu tulee perässä. Haluan opettaa itselleni tärkeitä arvoja lapsillenikin. Yksi tärkeimmistä on myös perhe ja koti. Ne ovat kaiken perusta ja turvapaikka. Ne ovat aina olemassa ja niihin voi aina luottaa. Sen opin olen myös itse saanut.

Avioero oli erittäin raskas ja sitä käsitellään vieläkin. Kaikkien maailma mullistui hetkessä. Kaikki muuttui tai lähes kaikki ainakin. Omat tunteet oli välillä pakko pistää syrjään ja unohtaa, jotta pystyin ottamaan vastaan lasten tunteet ja auttaa niiden käsittelyssä. Parhaani ainakin yritin ja nyt näyttää valoisammalta. Mutta ikinä en voi unohtaa niitä hetkiä, jolloin paha olo purkautui tosissaan. Lasten pelot ja kysymykset kummittelevat aina mielessäni. Jokaikinen hetki on tallentunut sydämeeni ja niiden muisteleminen saa kyyneleen silmäkulmaan väkisinkin. Niitä tilanteita ei oikeastaan voi edes sanoin kuvailla. Ne saattoi vain kokea ja tuntea. Omaa tuskaa lisäsi lasten tuskan näkeminen, vaikka he kuinka yrittivät sitä välillä piilotella. Lapset ovat koko ajan olleet täysin viattomia uhreja tapahtumille. Heitä ei voi syyttää mistään, mutta he joutuvat silti kantamaan seurauksia.

 Olen paljon tehnyt päätöksiä ja ratkaisuja, joita muut ovat kyseenalaistaneet. Ehkä itsekin olisin tehnyt niin, jos olisin sivustaseuraajan roolissa. Mutta kun en ole. Olen kaiken keskellä ja minun on pärjättävä ja selvittävä. Tavalla tai toisella. Apua olen saanut paljon ja yritän puolestani auttaa muita parhaan kykyni mukaani. Elämässäni on loppujen lopuksi vähän asioita, joita kadun. Kaikki ovat muovanneet minua siksi ihmiseksi, joka olen nyt.

Tiedän, että asiat tulevat vielä muuttumaan. Huominen on jo erilainen kuin tämä päivä. Eteenpäin meno on välillä tosi takkuista ja vaatii valtavasti voimaa. Välillä tulee takapakkeja ja pahoja sotkuja selvitettäväksi. Välillä tuntuu, että edessä odottaa vain umpikuja, mutta kauaa en jaksa uskoa siihen. Niin monta vaikeaa tilannetta on jo koettu ja monesti pohjalla käyty, mutta aina on noustu. Ennemmin tai myöhemmin. Sisua, voimaa ja kekseliäisyyttä toivoisin itselleni lisää. Vielä jaksan luottaa omiin päätöksiini, jotka olen itsenäisenä ihmisenä tehnyt. Olen velkaa monella tavalla, monelle ihmiselle ja jonain päivänä haluan maksaa velkani. Mutta ilman muita ihmisiä, en olisi nyt tässä. Vahvempana kuin ennen.

En ole vaatteiden, matkojen tms. perään. Kunhan lapsillani on, mitä he tarvitsevat. Mielelläni satsaan heidän harrastuksiinsa ja menoihinsa, jos siitä on hyötyä kasvamiselle ja kehittymiselle. Jonain päivänä toivottavasti saan nähdä, että heidän omat siipensä kantavat ja perusta omalle elämälle on luja ja kestävä. Uskon, että sekin päivä tulee, jolloin voin enemmän satsata itseeni ilman syyllisyyden tunnetta. Uskon, että tämä on välivaihe, josta selvitään ja tulevaisuus tulee olemaan valoisampi.

Joskus katson taaksepäin ja mietin, mistä kaikesta olen selvinnyt. Aika paljosta tähän ikään mennessä. Joskus tulen katsomaan taaksepäin ja huomaan selvinneeni myös todella rankasta opiskeluajasta, jossa itse opiskelu on koko ajan ollut vain sivuseikkana, olosuhteiden pakosta. Monesti on tullut todettua, että sanonta ”Mikä ei tapa, se vahvistaa” pitää paikkansa. Edelleenkin.