Suuri taakka on nostettu pois harteilta ja olotila on sen mukainen. Huomattavasti kevyempi. Pahin uhkakuva ei enää vainoa mielen perukoilla päivästä toiseen. Mielenkiintoista oli huomata, että suuresta stressin aiheuttajasta selvittyäni, päänahkani tuli kipeäksi. Pari päivää oli pää todella kosketusarka. Pinnan kiristyminen taisi loppua ja päänahkakin tarvitsi sen pari päivää tottuakseen löysempään olotilaan. Stressitason lasku näkyy ja tuntuu myös muualla kropassa. En ole enää niin aneeminen kuin vielä syksyllä olin. Lihakset eivät oireile ja se pistää harkitsemaan kortisoniannoksen laskemista. Ainoa vaiva on "vettä polvessa" tai jotain sinnepäin. Eiköhän sekin saada korjaantumaan.

Olotilaa on kevennetty myös pienellä hemmottelulla.

kynnet-normal.jpg

Kuvassa manikyristi on mies, jonka kommentti oli: "täähän on helpompaa ku pienoismallien maalaaminen." Hox! Toinen käsi ei kuulu minulle :-)

Leipomista on harrastettu ahkerasti, erilaisin tuloksin...

pannukakku-normal.jpg

Litteä kuin pannukakku.

lakritsik%C3%A4nny-normal.jpg

Lakritsikuorrutteista kännykkää.

viiksikakku-normal.jpg

Viiksikakku.

Pienet pojat ovat olleet ahkerina. Tukkivat vessanpöntön tunkemalla sinne neljä appelsiininpuolikasta (pojat tekivät itse mehua...). Mehun valmistukseen tarvittavat välineet oli haettu tiskikoneesta kesken ohjelman ja sammutettu kone. Seurauksena oli, että vedet jäi koneeseen sisälle ja minä luulin koko vehkeen hajonneen. Napin painalluksella sitten kone veti ohjelman loppuun ja myös ylimääräiset vedet pois. *huokaus*

Samaiset pojat sitten kiipesivät yhteen kirjahyllyyn. Siihen ainoaan, joka ei ollut ruuvattu seinään kiinni, kuten meillä yleensä kaikki on. Ei liene yllätys, miten kävi? Hyllyjen kannakkeet pettivät ja ryminällä alas tuli niin kiipijä kuin hyllytkin kirjoineen. Onneksi kirjahylly ei kaatunut, eikä kukaan loukannut itseään ja ehkä jotain oppia tapahtuneesta meni perille. *toinen huokaus*

Mitä tulee muihin sivuseikkoihin elämässäni niin jatkan edelleen opiskelijana vielä hetken. Valmistuminen häämöttää lähitulevaisuudessa. Meneillään on työharjoittelu ja kieltämättä tuntuu tosi hyvältä olla taas monen vuoden jälkeen työelämän syrjässä kiinni. Työ on vaihtelevaa ja ilmapiiri erinomainen, joten kyllä nyt kelpaa :-)

Oman haasteensa kuvioihin tuo perheen, työn ja opiskelun yhdistäminen. Onneksi päiväkotirumbaa ei ole tällä kertaa.

Syksyllä iskenyt neuloosi on pahasti hiipunut. Yksi lapanen ja yksi sukka odottavat paria kaverikseen ja saavat varmaan odotella jonkin aikaa...