Lumentulo ei lakkaa. Ulkona on kyllä kieltämättä kivannäköistä, kun joka paikassa on lunta, mutta autoilijalle se tietää muutamaa harmaata hiusta lisää. Moneen paikkaan olen jäänyt pehmeään lumeen kiinni ja saanu vekslata autolla eestaas, että pääsen mihinkään. Työntänyt omaa ja muiden autoja liikkeelle. Nyt se vie veronsa. Olo on kuin olisi pieksetty. Kaikki lihakset ovat kipeitä, enkä uskalla pienentää kortisoniannosta suunnitelmien mukaan, vaan pysyn tässä pitempään.

Eksä on tehnyt uusia liikkuja, jotka eivät hetkauta tunnetasolla niin paljoa, kuin olisivat voineet. Miettimään ne kyllä pistävät. Näin sivusta seuraajan silmin näyttää, että herra ei todellakaan ole ottanut opiksi mistään ja minun mielestä tekee asioita vääristä syistä. Samaan aikaan muutoksien kanssa eksä on yrittänyt saada minua suuttumaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tuntuu kuin roolit olisivat kääntyneet toisinpäin. En tiedä miksi sellainen tunne on voimakas? Hakeeko eksä minun vihaisuudesta kenties oikeutusta ja hyvän syyn mennä eteenpäin valitsemallaan tavalla?

Nyt aion kuitenkin nauttia hiihtolomasta. Sitä edelsi vielä erittäin vaikea tentti, jonka jouduin tekemään mutu-tuntumalla. Nukahdin meinaan sohvalle edellisenä iltana lukiessani tenttimateriaalia ja heräsin vasta aamulla. No, ehkä luku-urakka jäi hivenen viime tippaan...