Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Uskon siihen täysin. Nyt kun ajattelen aikaa taaksepäin, olisi minun pitänyt tajuta mitä näin kun katsoin X:n silmiin. Ehkä tajusinkin, en vain halunnut uskoa. Halusin uskoa parempaan tulevaisuuteen. En muista, koska viimeksi näin niissä aitoa rakkautta tai ylipäätään välittämistä. Jos koskaan. Mutta ikuisesti on mieleeni piirtynyt kuva hetkestä, jolloin X lakkasi katsomasta silmiini. Sitä näkyä en unohda ikinä. Silloin tiesin.

Useat ihmiset ovat minulle väittäneet, että asiat eivät ole olleet ihan niin, kuin ajattelen. Alkaa suoraan sanottuna ärsyttämään moinen jo. Mistä he tietävät? Asiat ovat olleet muutenkin ihan eri tavalla kuin kukaan on ajatellut. Minun jos kenen se pitäisi tietää. Edelleenkään ei juuri kukaan tuomitse millään lailla, että tehdyt teot olisivat olleet ei-hyväksyttäviä. Se minun tekisi mieli huutaa koko maailmalle, että X teki VÄÄRIN!!! Voisin vaikka painattaa lehteen nimet kissan kokoisilla kirjaimilla ja sivun kokoisilla kuvilla, että nämä ihmiset rikkovat perheitä.

En ole vielä päässyt eroon tunteesta, että minä olen syytetyn penkillä. X on mustamaalannut minut ties miten ja ties kenelle. Viranomaisia myöten. Sitten ihmettelee, miksi en suostu puhumaan hänen kanssaan ilman lakimiestä.

Olen niin vihainen. En kohta enää tiedä, minne kaiken vihani purkaisin. Tänne tulee väkisinkin osa. Ehkä joskus vuosien päästä pystyn tyynenä lukemaan, minkälaisia tunteita olen läpikäynyt tällä hetkellä. En vain jaksaisi olla se, joka kärsii ja purskahtaa itkuun minä hetkenä hyvänsä. X:llä on asiat hyvin. Kaikki on järjestelmällisesti suunniteltu ties kuinka monta vuotta sitten ja kun uusi ymmärtäväisempi nainen on jo kuvioissa, jonka kanssa kuherrellaan ja kaikki on niin paljon paremmin, niin mikäs siinä. Nyt vain toteutetaan suunnitelma. Jos jotakin sattuu sisimmässä liikahtamaankin, se on helppo peittää. Kulissiahan X on pitänyt jo vuosia. Osaako enää ollakaan esittämättä jotakin?

Näin palkitaan ihminen siitä, että tukee toista uran rakennusvaiheessa. On mahdollistanut sen, että toinen on saanut mainetta ja kunniaa ympäri maailmaa. Ilman minua X ei olisi huipulla, kuten nyt. Siihen ei tarvita minkään sorttista kristallipalloa kertomaan sitä faktaa. Toiseksi, olen ollut oma itseni. Tai ainakin kovasti yrittänyt. Välillä on ollut minuuskin hukassa, kun tuntuu, ettei mikään kelpaa. Tässä nyt sitten on se lopullinen todiste, että X ei pystynyt hyväksymään minua omana itsenäni. Luuli minun olevan heikko ja vahvuuteni taisi kuitenkin olla se, mikä säikäytti. Sairaudesta puhumattakaan. Se taisi olla se viimeinen naula arkkuun.

Olen alkanut miettimään salasanan taakse siirtymistä. Puran tunteitani tänne enemmän kuin alunperin aioin. Tosin en aloittaessani osannut kuvitellakaan joutuvani tähän tilanteeseen. En tiedä, miten X on asian sisällään käsitellyt, jos mitenkään. Kun olisi keino, millä hänet saisi tuntemaan edes aavistuksen siitä, mitä minun sisälläni on käynnissä. Sanoista ei ole tässä tilanteessa apua. Edelleenkään en usko, että pystymme ikinä olemaan edes ystäviä. Ainakaan minä en pysty. Fyysinen väkivalta on ainoa, millä minua ei ole loukattu tässä avioliitossa. En sano, ettenkö itsekin olisi tehnyt virheitä. Varmasti olen ja paljon, mutta luottamus ja rehellisyys ovat minulle niin tärkeitä arvoja, että niitä en ole rikkonut. 

1243545289_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Positiivista! Jotain väriä alkaa nousta pihamaalle.